Sotshin olympialaisten
jälkihiki alkaa olla kuivunut, onhan kisojen loppumisesta jo kolmisen viikkoa.
Parhaillaan kisapaikoilla on meneillään paralympialaiset, jotka ovat jääneet
vähemmällä mediahuomiolle. Sotshin helmikuisista olympialaisista uutisointiin
etukäteen paljon, ja otsikoissa toistuivat usein sanat ”ihmisoikeudet”,
”homopropaganda”, ”siirtolaiset”, ”kaikkien aikojen kalleimmat” ja
”ympäristöongelmat”. Televisiossa dokumentoitiin naapurimaista tulleista
siirtotyöläisistä, joilta jäi saamatta palkat usealta kuukaudelta. Tuhansille
työmiehille käteen jäi vain rupi, kainaloihin hiki ja päälle syytteet
varkaudesta, sekä silmitön nöyryytys. Hyi
olkoon.
Tässä kohtaa kisojen
boikotoiminen kävi innokkaan penkkiurheilijan mielessä. Ympäristöongelmat, tallotut ihmisoikeudet, kisabudjetin lähes 1000 prosentin ylitys (korruptiolla lienee
tähän jonkinasteinen syy) ja kaksinaamainen kisaisä Putin sai kaukosäätimeni pinnan hikiseksi. Kerskakulutuskisat, en osallistu!
Tämän jälkeen mieleen
hiipi muutama päätöstäni horjuttava kysymys, kuten ”mitenköhän kisoissa
urheileva sukulaispoika pärjää?”, ”miten jääkiekossa käy?” ja ”kukakohan
siellä selostaa tänään?” Meni muutama hetki ja olin olympiahengessä täysillä mukana.
Suunnittelemani boikotointi jäi unholaan ja seurasin yhä tarkemmin kisojen
aikaista uutisointia, kuitenkin monelta kantilta.
Pohdin,
tuntevatkohan urheilijat jonkinlaista ristiriitaa kilpaillessaan Sotshissa. Hurvittelin
jopa ajatuksella, voiko huippu-urheilija boikotoida kisoja ja jättää tilaisuutensa
osallistua olympialaisiin käyttämättä. Siis siirtää huippukunnon odottamaan seuraavan
neljän vuoden päähän ja vetää vuosien työn vessasta alas ihan vain
vastalauseena kaikelle. Eihän sellaista rajaa voi vetää, eikä se ole urheilijan
tehtävä.
Uskonkin, että vain
osallistumalla voi vaikuttaa. Tämä koskee esimerkiksi kotimaisia vaaleja, jossa
äänestän aina. Minusta kenenkään tehtävä ei ole boikotoida olympiakisoja, vaan
osallistua, olla avoin ja vaikuttaa paremman ja kestävämmän huomisen puolesta
sitä kautta. Olkoon se vaikuttaminen haastatteluja, bloggausta, valokuvausta, surunauhoja,
kynsilakkaa, tai vaikkapa lipun liehutusta. Pistämällä pään pensaaseen ei voi
vaikuttaa, vaan hyvinvoinnin luominen edellyttää osallistumista.
Sotshi oli näytös siitä,
mitä rahalla ja vaikutusvallalla saa aikaan, ja toivottavasti se on jatkossa
jotain muuta kuin nykypäivän Sarajevo tai Ateena, jossa kilpailtiin viimeksi
kymmenen vuotta sitten. G8-kokous ja vuosittaiset F1-kisat tuovat Sotshin kisakaupungille
tietyllä tapaa näkyvyyttä ja hyvinvointia, mutta kuinka kestävälle pohjalle, se
jää nähtäväksi. Kiinnostaisikin tietää, onko olympiapaikan valinnassa aikoinaan
painotettu kuinka paljon kisapaikan kestävän jatkokäytön suunnitelmia.
Nuori kanadalaisurheilija
Michael Lambert kritisoi
Sotshin järjestelyjä kisojen aikana ja kertoi että kahden viikon urheiluhuuman
vuoksi valmisteluissa on menty aivan liian pitkälle. Hänen mielestään kestävät talviolympialaiset
osattaisiin järjestää ainoastaan Skandinaviassa. Tunsin hieman ylpeyttä, sillä
asiantuntemusta kestävästä liiketoiminnasta tästä maailman kolkasta todellakin
löytyy. Tämän kuullessani visioin hetken olympiahiihtäjiä Salpausselällä.
Seuraavaksi jo päätin, että Kestävä
Kisaisäntä voisi olla skandinaavisten talviolympialaisten slogan. Kisamaskottia
en ole vielä suunnitellut, vaikka mieli vähän tekisi.
Kirsi Seppänen
Crnet Oy
