Tulevana sunnuntaina moni
muistaa ajatuksin, kukkasin, kynttilöin, lahjoin tai läsnäolollaan äitiä.
Suomessa äitienpäivää on juhlittu jo lähes sata vuotta ja juhlapäivänä äitejä
muistetaan myös tasavallan presidentin toimesta ansiomerkein. Ja mikäpä siinä
muistaessa, onhan Suomi maailman paras maa olla äiti. Näin sanoo Pelastakaa
lapset –järjestön tuore, kuluneella viikolla julkaistu raportti. Raportissa
tarkasteltiin maittain äitiys- ja lapsikuolleisuutta, koulutusaikaa, talouden
tilaa ja naisten osuutta parlamentissa, ja vaikkei Suomi pokannut kultamitalia
yhdestäkään sarjasta, oli tasainen pistesijoitus joka sarjassa voiton takeena. Saharan
eteläpuoliset valtiot, Somalia ja Kongo etunenässä, löytyvät listan
häntäpäästä.
Valtiovalta on muistanut
jo äideiksi tulleiden lisäksi myös äideiksi aikovia. Matti Vanhanen kehotti
pääministerikaudellaan suomalaisia lapsentekoon ja Sauli Niinistö säesti
Vanhasen sanomaa pari vuotta takaperin. Nyt kuitenkin tukipolitiikan muuttuessa
ja leikkurin laulaessa lapsilisien vähennyksistä, on valtiovallan viesti
muuttunut mollivoittoiseksi. Lisäksi epävarmat työpaikat, pitkät opiskeluajat
ja toimeentulon pelko saavat monet lykkäämään lapsentekoa. Mikäli verkossa
kiertävä huhu ”lapsilisäleikkauksen vaihtoehtona oli tupakkaveron nosto” pitää
paikkansa, voidaan puhua aikamoisesta päättäjien suunnasta tulevasta pyllistyksestä
kannustimen sijaan.
Kannustamista maassamme
kyllä kaivattaisiinkin, ihan naisten kesken. Eurovaalien ollessa ajankohtainen teema
myöskin, pohtii europarlamentaarikko Riikka Pakarinen haastattelussaan (MeNaiset 34/2013) äitien asemaa – toisten äitien keskellä. Pakarinen on huomannut
naisten välillä kovaa arvostelua kasvatusasioissa. Kasvatuksen lisäksi naisten
välinen selkäänpuukotus ja kadehtiminen eivät rajoitus pelkästään äitiyteen,
vaan seuraavat monesti myös työpaikoille. Kuulostaako kenellekään äidille tai
naiselle tutulta?
Kuinka maamme äidit ja
naiset saataisiin sitten suuntaamaan kaikki se mahdolliseen kadehtimiseen
käytetty energia lasten hyväksi? Mistä naisten välinen kateus ja kyräily
maassamme kumpuaa? Onko äitiydestä ja elämästä tullut suorittamista, jonka alla
uuvutaan, mutta jonka nimissä tavoitellaan silti kaikkivoipaisuuden viittaa
hartioille? Tapahtuuko samaa niin sanotussa miesten maailmassa?
Ihmisen kohtaaminen
ihmisenä ja hyväntahtoinen, vilpitön ja kunnioittava välittäminen ja
huomioiminen lienevät lääke tähän vaivaan. Kuulostaa helpolta, tiivistetyltä ja
varmaankin kliseiseltä. Mutta silti, kokeillaanko?
Kirsi Seppänen
Project Manager M.Sc.
(Tech)
Crnet Oy