keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Syö elääksesi tai elä syödäksesi - mutta tee se vastuullisesti


Me Suomessa olemme tottuneet puhtaaseen ja tuoreeseen ruokaan. Odotamme, että tuotteet täyttävät tiukat laatuvaatimukset, sisältö on ilmoitettu asianmukaisesti ja viimeinen päiväys on kaukana edessäpäin – tai tuote on vähintäänkin hyvin merkitty ja alennettu, jos näin ei ole. Kaiken kaikkiaan erityisesti kotimaista ruokaa arvostetaan ja siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän. Ja miksi ei oltaisi? Ruoka on sekä elämän peruspilari että hyvinvoinnin lähde.

Elintarvikkeisiin liittyvät skandaalit ovat järkyttäneet maailmaamme lähiaikoina: hevosenlihaa sianlihan kuorissa, epäinhimillisiä ananasmehun tuotanto-oloja, ruokamyrkytyksiä laadukkaissa ravintoloissa. Luottamus elintarvikkeisiin on hiipunut, ja vaadimme yhä enemmän niiden tuottajilta, myyjiltä ja tarjoajilta. Se on hyvä asia, sillä haluammehan, että voimme jatkossakin nauttia laadukkaita, ympäristöystävällisiä, eettisesti tuotettuja ruoka-aineita. Esimerkiksi kotimaisen sianlihan tuotannossa tähän huutoon ollaan jo vastattu, ja alalla ollaan pyrkimässä läpinäkyvyyteen, jolla voidaan todistaa kuluttajille, että suomalainen sianliha on tuotettu tuontilihaa tiukemmin ehdoin (Maaseudun Tulevaisuus 30.12.13).

Vastuullinen ruoka on trendinä nähtävissä joka puolella. Lähiruoasta on puhuttu jo useamman vuoden ajan, mutta jostakin syystä lähiruokakaupat eivät menesty odotetusti. Sen sijaan kasvisruoka on nostanut profiiliaan pienen tauon jälkeen. Lisäksi luomu- ja jopa villiruoka nähdään tulevaisuuden trendinä. Muutamat ravintolat, kuten esimerkiksi Helsingin Chef&Sommelier (Nyt 23.5.14) tai Lappeenrannan Cacao Flow (Etelä-Saimaa 23.5.14)  haluavat nimenomaan ratsastaa tällä aatteella.

Yksi ruokatrendeistä on superruoka, jota tuodaan ympäri maailman meillekin Suomeen. Erilaiset marjat, jauheet ja siemenet on tiivistetty pieniin paketteihin ja niistä kiskotaan kovia hintoja. Superruualle ei ole virallista määritelmää, mutta yleisesti superruokina pidetään ruokia, jotka sisältävät suhteessa runsaasti ravintoaineita. Niille ei myöskään ole laatu- tai muita virallisia vaatimuksia, joten superruokana voidaan myydä lähes mitä vain. Suomalaiset voisivat nyt ottaa kopin myös superruuasta, ja myydä oikeasti terveellisiä, puhtaita tuotteita niiden laatuun vedoten, kuten jotkin yritykset ovat jo tehneetkin. Esimerkiksi Kiantama Oy vie jo ulkomaille suomalaisia, terveellisiä marjavalmisteita.

Kuluttajat haluavat myös tuottaa osan ravinnostaan itse, ja kaupunkiviljely yleistyy yleistymistään. Jopa pienellä cityparvekkeella voidaan viljellä kasviksia ja yrttejä. Puutarhanhoito on tämän ansiosta pitkästä aikaa noussut muodikkaaksi harrastukseksi myös nuorten aikuisten keskuudessa. Itse kasvatetut ruoka-aineet ovat taatusti tuoreita, puhtaita ja kaiken lisäksi halpoja, kun välistä ei ole vetämässä yhtä montaa porrasta kuin kaupallisessa toimitusketjussa.

On jännittävää nähdä, mihin suuntaan ruokatrendit tulevaisuudessa kehittyvät. Suomella on nyt mahdollisuus toimia esimerkkinä ja edelläkävijänä myös maailmanlaajuisesti, kuten joillakin edellä mainituilla osa-alueilla jo tehdään. Myös viennissä voisimme käyttää kilpailuvalttina tätä edelläkävijyyttä – kuten myös vetonaulana vastuullisen matkailun yhteydessä. Viimeksi reilu viikko sitten järjestetyssä ravintolapäivässä olin pettynyt, kun Helsingin suosituimmat paikat olivat vallanneet lähinnä aasialaiset kokit ja ravintolat, yhtään niiden ruokia tai kulttuureja väheksymättä. Meillä suomalaisillakin olisi vain ruoka-asioissa niin paljon annettavaa. Toivottavasti seuraavassa ravintolapäivässä voin tehdä jo enemmän myös selkeämmin suomalaisia, vastuullisia ruokavalintoja! 

Helena Moring
CSR Specialist (M.Sc.Tech)
Crnet Oy