Rakennusala remontissa

Suomessa on noin 1,5 miljoonaa rakennusta, joista 85 % on asuinkäytössä. (Tilastokeskus, 2013) Myös rakennusala on kaikeksi onneksi pikkuhiljaa siirtynyt vastuulliseen ja ympäristömyönteiseen toimintatapaan, sillä rakennuksia tarvitaan koko ajan lisää niin asuin- kuin bisneskäyttöönkin. Erityisen positiivinen signaali alalta ovat olleet uudet innovaatiot, joita kehitetään jatkuvasti helpommin ja taloudellisemmin hyödynnettäviksi. Niin viherkatot, asuntokohtaiset energiantuotantoratkaisut, passiivitalot kuin uudet ympäristöystävälliset rakennusmateriaalit ovat jo kaupallistettuja tapoja parantaa rakennusten ekotehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Ratkaisuja kehitetään jatkuvasti eteenpäin ja uusia tapoja rakentaa kestävästi etsitään aktiivisesti.

On tärkeää, että uudisrakentamiseen panostetaan ja siinä otetaan huomioon kestävän kehityksen näkökohdat. Toisarvoiselle sijalle ovat kuitenkin jääneet nykyisen rakennuskannan kehittämistarpeet. Vaikka rakennuskanta koko ajan kasvaa, on uusien rakennusten osuus kokonaisuudesta vain murto-osa.  Niinpä erityisesti kunnostamisen ja remontoinnin yhteydessä tulisi aiempaa aktiivisemmin miettiä, miten jo olemassa olevien rakennusten ominaisuuksia voitaisiin kehittää. Osaa uusissa rakennuksissa käytettävistä teknologioista, kuten tiettyjä energiaratkaisuja, voidaan soveltaa kivutta myös korjausrakentamisessa. Myös materiaaleja voidaan remontin yhteydessä vaihtaa ympäristöystävällisempiin. Kokonaisuutena uusia ratkaisuja pitäisi hyödyntää entistä tehokkaammin myös vanhan rakennuskannan yhteydessä.

Haasteita aiheuttavat vanhojen rakennusten rakenteet ja ominaisuudet, jotka rajoittavat joidenkin innovaatioiden käyttöä. Vanhoja rakennuksia uusittaessa ei voida välttämättä käyttää samaa mallia kaikille, vaan kohteiden yksilöllisyys vaikuttaa mahdollisiin toimenpiteisiin. Hyviä esimerkkejä korjausrakentamisestakin löytyy jo: muun muassa Ruukki on tuonut markkinoille korjauskonseptin, joilla tietyntyyppisiä teollisuushalleja voidaan saneerata nykyistä huomattavasti energiatehokkaammiksi. Saneeraukset olisi tärkeää suunnitella ajoissa, ja ajoittaa kestävän kehityksen toimenpiteet saneerauksen yhteyteen. Kokonaisuuden korjaaminen kerralla tulee luonnollisesti edullisemmaksi kuin yksittäisten ratkaisujen lisääminen jälkikäteen – ja vaivaakin säästyy.

Merkittävä osa asuinkiinteistöistä on yksityisten henkilöiden omistuksessa, joten rakentamisen ratkaisuja tarjoavien yritysten tulisi kiinnittää huomiota myös kuluttajamarkkinoihin. Taloansa itse remontoiva ei välttämättä ole tietoinen uusista ratkaisuista tai niiden eduista, vaikka mediassa kotien energiankulutukseen ja asumisen valintoihin puututaankin jo onneksi aiempaa enemmän. Konkreettisten ratkaisujen saatavuus ja hinta voivat silti vaikuttaa ratkaisevalla tavalla Matti Meikäläisen remonttiin. Käytännön säästöt niin energiankulutuksessa kuin taloudellisestikin puoltavat uusia, energiatehokkaita ratkaisuja, ja tämä tulisi tuoda mainonnassa esiin entistä paremmin. Ammattilaisratkaisujen tuominen kaiken kansan saataville voisikin olla seuraava suuri tavoite rakentamisen tuomisessa tälle aikakaudelle.


Helena Moring
Environmental Engineer (M.Sc.Tech)
Crnet Oy

Luottamuksesta

Tänään perjantaina vietetään useissa maissa ystävänpäivää. Millaista olisi ystävyys ilman luottamusta? Vai onko sellainen käytännössä edes mahdollista? Väittäisin, ettei ole. Tarkastellessaan jokapäiväistä ympäristöään voi todeta, että kaikki suhteemme pohjautuvat luottamukseen: ihmissuhteet, perheet, kuin myös työyhteisöt sekä talous.

Eilen kuultiin hienoja puheenvuoroja Vastuullisten viestijöiden Luottamusaamussa. Brörn Adlund esitteli viestintätoimisto Edelmanin teettämän Luottamusbarometrin tuloksia. Kansainvälinen luottamusbarometri toteutettiin jo 14. vuotta peräkkäin. Tulokset osoittivat ennennäkemättömän suuren eron luottamuksessa liike-elämää ja poliittisia toimijoita kohtaan; luottamus liike-elämään oli keskimäärin14 prosenttiyksikköä korkeampi. Luottamus liike-elämään ei ollut noussut, vaan poliittisiin toimijoihin kohdistuva luottamus oli laskenut. Kuitenkin vain vähän yli puolet (58 %) vastaajista luotti liike-elämään.

Toisaalta, tulokset kertoivat, että lähes puolet vastaajista toivoisivat lisää säätelyä tietyille toimialoille, ja että liike-elämän tulisi osallistua keskusteluun ja sännösten suunnitteluun yhteistyössä poliittisten toimijoiden sekä muiden sidosryhmien, kuten kansalaisjärjestöjen kanssa. Kansalaisjärjestöt ovat edelleen luotettavin instituutio; 64 % vastaajista luottaa kansalaisjärjestöihin. Neljä avaintekijää vaikuttavat liike-elämän luottamukseen: toimiala (teknologiasektori luotetuin), yritystyyppi (perhe- ja PK-yritykset luotetuimpia), toimitusjohtajan luottamus (luotettavampia kuin tj ovat akateemiset ja tekniset asiantuntijat ja "itsensä kaltaiset henkilöt"), sekä alkuperämaa (länsimaat luotetuimpia).

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen oli myös puhumassa luottamuksesta. Hänen tuore kirjansa Luottamus sai alkunsa, kun hänet irtisanottiin toukokuussa 2013 luottamuspulaan vedoten.
Pentikäinen puhui luottamusta rakentavasta johtamisesta: "jos ei ole luottamusta, ei ole johtamista eikä johtajuutta". Luottamus lisääntyy jakamalla, sillä se on uusiutuva voimavara. Kun meihin luotetaan, on meidänkin helpompi luottaa muihin, eikö? Jos luottamus eri toimijoiden välillä heikentyy, myös yhteistyö hidastuu ja kustannukset lähtevät nousuun. Eihän kukaan halua tehdä yhteistyötä sellaisten kanssa joihin ei luota. Pentikäinen kirjoittaa kirjassaan, että "erityisen vaikea on tilanne, jossa luottamus on menetetty". Toden totta. Luottamus on helposti särkyvä, ja vaikeasti palautettavissa kun se on kerran rikkoutunut.

Yritysten kohdalla luottamuksen menettämisellä voi olla dramaattiset seuraukset. Kannattaakin kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin kohtiin, jotka ilmenevät Luottamusbarometrin tuloksista. Liike-elämän luottamuksen rakentamisessa korostetaan erityisesti työntekijöiden hyvää kohtelua, asiakkaiden kuuntelua sekä eettistä ja läpinäkyvää toiminnan harjoittamista!

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Minttu Aalto

Projektipäällikkö, M. Sc. (Econ.)

CRnet Oy

Kaiken se kestää ja kaiken se kärsii – pakkaus

Pakkauksen rooli elintarvikkeen tuotantoketjussa on ympäristövaikutuksiltaan pieni, mutta silti monen kuluttajan silmissä pakkaus on se paha, jonka hylkääminen on tekona hyvä. Tällöin unohdetaan kuitenkin helposti se, että pahalle pakkaukselle on annettu tehtäväksi suojata tuotetta, jottei se päätyisi ennätysajassa ruokahävikiksi. Tuoreimman väitöksen mukaan "jo pienellä ruokahävikkimäärällä aiheutetaan suuremmat ympäristövaikutukset kuin mitä pakkaus itsessään tuottaa koko elinkaarta tarkasteltaessa". Ruokahävikin minimoimiseen vaikuttaa monia asia, ja oikealla ja kestävällä pakkaussuunnittelulla voitaneen tulevaisuudessa ottaa osaa myös näihin talkoisiin.

Jokapäiväisen leipämme ympärille käärityt pakkaukset herättävät tunteita ja keskustelua. Lisäksi elintarvikepakkaaminen ja pakkaukset ovat esillä yhä enemmän, monesti joko käytettävyyden tai jätteen kanssa samassa lauseessa. Vähemmälle huomiolle ja kuluttajien painostukselle on jäänyt muutama teollisuuden ala, jonka perinteisiin ei ole kuulunut pakkauksissa säästeleminen, kuten vaikkapa alkoholi- ja kosmetiikkateollisuus. Värejä, lakkoja, kerroksia, kultauksia ja stanssauksia on sudittu isolla kynällä pakkaukseen, jonka tehtävä on olla asiakkaan silmissä se ykkönen, hieman vierustoveriaan houkuttelevampi yksilö. 

Liekö Tanskassa pohdittu tätä samaa. Maailman neljänneksi suurin panimo tarttui hävikkihaasteeseen toimittajiensa kanssa ja tammikuussa julkitulleen uutisen mukaan yhtiön tarkoituksena on kehittää kehdosta hautaan –periaatteella kestävät pakkausmateriaalit, jotka voidaan kierrättää tai uudelleen käyttää pakkauksen jokaiselta osalta. Jää nähtäväksi, minkälaisiin kompromisseihin ja minimointeihin hankinta, valmistus ja markkinointi mahdollisesti päätyvät.

Entäpä jos sanonta ”vähemmän on enemmän” pitääkin siis paikkansa myös vaikkapa viinipakkausten osalta? Alla oleva kuva voi olla yksi katsaus tulevaisuuden viinipakkauksiin, joiden pohjana toimii esimerkiksi sienirihmastot. Ennakkoluulot siis nurkkaan ja malja kestävämmälle pakkaustulevaisuudelle!

Kirsi Seppänen 

Project Manager M.Sc. (Tech)

Crnet Oy

Virtuaalinen kampaaja ja nettiputkimies

Lähiopetustunteja vähennetään toisenasteen ammatillisissa oppilaitoksissa ja myös ammattikorkeakouluissa. Voisiko joku kertoa miten kampaajat opiskelevat kotona verkkokursseilla taitaviksi ammattilaisiksi? Ja tilataanko kohta putkimies, joka web-kameran välityksellä kertoo, miten keittiön putket korjataan? Kuluneimmat selitykset lähituntien vähentämiseen ovat esimerkiksi  "teoria-aineet voidaan siirtää verkkokursseiksi" tai "netistä löytyy tarvittavat tiedot" ja niin edelleen.

Samanaikaisesti kun lähiopetusta vähennetään,on jouduttu lisäämään tukiopetustunteja. Onko tässä mitään järkeä? Ei ole. Ja samaan aikaan oppilaitosten hallintoon palkataan lisää suunnittelijoita ja muuta hallintohenkilöstöä. Eikö kuitenkin oppiminen hyvien ja osaavien asiantuntijoiden eli opettajien opastamana 'face-to-face' olisi kaikkein tehokkainta? Todennäköisesti myös kustannustehokkainta.

Lisäksi kaikki tiedämme, että toisella asteella opettajilla on vielä kasvatuksellisiakin tehtäviä enemmän kuin korkeakouluissa. Kasvattaminen piuhoja pitkin todettiin jo vuonna 2000 vaalikampanjassa tuohoon tuomituksi (eräs presidentinvaaleissa ehdolla ollut henkilö nimettiin 'kännykkäisäksi').

Yksi hurja esimerkki ammattikorkeakoulusta: AMK:n pilottihanke, jossa koko moduuli on ilman luentoja, opettajat 'ohjaavat' opiskelijoita 15 min päivässä. Ja opiskelijat oppivat kaiken esimerkiksi maatalouskoneista ja -laitteista netissä, ja keskenään niin sanottuna tiimiopetuksena - tiimi tosin koostuu vain opiskelijoista. Opettajat selittävät, että AMK:n ylin johto on näin määrännyt - kustannussyistä.

Toisenlainen esimerkki koulutuksista: HOK-Elannon oma kaupanalan oppisopimuskoulutus.  Olemmeko me nyt palaamassa näissä koulutusasioissa 70 vuotta taaksepäin, kun valtiovalta säästää? Sinänsä yritysten oma oppisopimuskoulutus saattaa olla kaikilla tavoin tehokkaampaa opiskelijan kannalta. Mutta kyllä valtion tulisi taata hyvä,  laadukas ja maksuton toisen asteen koulutus nuorille yhteiskuntamme jäsenille. Heissä on kuitenkin meidän tulevaisuutemme.