perjantai 24. tammikuuta 2014

Käytännön opeilla kohti kestävämpää kehitystä





Suomalaiset ovat materiaalien käytön suhteen varsin tuhlaava kansa. On arvioitu, että suomalaisten elintapojen ylläpitämiseksi tarvittaisiin 3,5 maapallon verran resursseja. Suomalaisten kulutustottumukset eivät siis tällä hetkellä ole kovin kestävällä pohjalla. Puhuttaessa kestävästä kehityksestä puhutaan usein samalla resurssitehokkuudesta eli siitä, miten toiminnassa pyritään säästäväisyyteen luonnonvarojen ja resurssien suhteen. Muun muassa Sitra tarttui haasteeseen viime vuonna starttaamalla yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa Resurssiviisaus-ohjelman. Resurssiviisaus on resurssitehokkuutta kokonaisvaltaisempi käsite ja tarkoittaa sitä, että luonnonvarojen käyttöä ja päästöjä voidaan vähentää samalla kun hyvinvointi kasvaa (Sitra). Lisää termejä tähän aihepiiriin – niitähän tässä tarvittiin hämmentämään kuluttajia entisestään. Tämä oli ensimmäinen ajatus. Toisaalta viisas käyttäytyminen edellyttää, että tietää mitä pitäisi tehdä, ja se onkin ollut tässä ohjelmassa fokuksena; resurssiviisaat käytännön kokeilut ovat tarjonneet kuluttajille konkreettisia esimerkkejä resurssien viisaasta käytöstä omassa arjessa.

Jos suomalaisilta kysytään, miten he itse voivat vaikuttaa kestävään kehitykseen tai resurssitehokkuuteen, vastaukset usein liittyvät kierrätykseen, energiansäästöön tai yksityisautoiluun. Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmiset toivovat ympäristöystävällisen toiminnan olevan mahdollisen vaivatonta ja edullista. Tulos itsessään ei varmasti yllättänyt ketään, mutta siinä on todella tärkeä pointti – kestävän kehityksen mukaisten valintojen täytyy olla kuluttajille helppoja ja edullisia.

Yksityisautoilun vähentäminen oli yhtenä teemana Sitran Resurssiviisaus-ohjelman myötä toteutetuissa käytännön kokeiluissa. Harvaan asutussa Suomessa yksityisautoilu on välttämätöntä tietyillä alueilla, mutta kaupunkiympäristöissä yksityisautoilun suosimisen syyt perustuvat useimmiten julkisen liikenteen epämukavuuteen. Jyväskylässä tarjottiin ilmaiset bussikyydit yhden vuorokauden ajan. Samanlaisia kokeiluja on toteutettu myös muualla jo pitkään. Vuosittain vietettävän auton vapaapäivän yhteydessä julkisen liikenteen tarjoajat kyydittävät matkustajia ilmaiseksi tai hyvin edulliseen hintaan. Pääkaupunkiseudulla HSL tarjosi viime vuonna kahden viikon ilmaisen matkakortin uusille asiakkaille. Kampanja oli kohdistettu ensisijassa yksityisautoilua muuten suosiville. Loppuvuodesta Matkahuollon joulupipari-tempaus herätti myös laajasti huomiota, kun ilmaisia matkoja jaettiin niille, jotka toivat lähtö- ja kohdepaikkakuntien nimillä koristellun joulupiparin Matkahuollon lipunmyyntiin. Vaikka ilmaisen matkan ansainneiden joukossa tuntui olevan paljon opiskelijoita, jotka muutenkin matkustavat edullisemmin julkisessa liikenteessä, ehkä myös jokunen uusi matkustaja pääsi kokeilemaan julkista liikennettä. Tärkeintä on siis saada sellaiset ihmiset, jotka eivät muuten koskaan käytä julkista liikennettä, kokeilemaan sitä edes kerran.

Julkisen liikenteen rinnalta löytyy myös paljon muitakin yksityisautoilua vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja. Netin kautta sovittavat kimppakyydit kasvattavat tasaisesti suosiotaan pitkillä ajomatkoilla. Onko perimmäisenä syynä polttoaineen hinnan kasvu vai ympäristöystävällisempi valinta, sillä ei ole väliä. On hienoa että ihmiset lähtevät kokeilemaan tällaisia matkustamisen muotoja. Myös autojen yhteiskäyttöpalveluita tarjoavien yritysten suosio on nousussa. Autojen yhteiskäyttöpalvelu on erinomainen ratkaisu niille, jotka tarvitsevat autoa omaan käyttöön vain silloin tällöin. 

Viime syksyllä starttasi kolmella eri paikkakunnalla Kestävän kehityksen (Keke) kurssi, joka oli suunnattu toisen asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille. Kurssilla käytiin puolen vuoden aikana läpi kestävän kehityksen tärkeimmät teemat, ja tarkoituksena oli, että opettajat saavat eväitä omaan opetukseensa. Oppilaitokset ovat varmasti yksi parhaista paikoista viedä kestävämpiä kulutusmuotoja perille suomalaisiin kotitalouksiin, kun nuoret vievät koulusta oppeja mukanaan koteihinsa. Olemme nyt kuulleet hienoja esityksiä siitä, miten kurssille osallistuneet opettajat aikovat lähteä hyödyntämään keke-kurssin antia omassa opetuksessaan. Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen käytännönläheisyys – teoriatuntien sijasta opetuksessa painotetaan tehtäviä, joissa opiskelijat paneutuvat keke-teemoihin oman arkisen toiminnan kautta.

Näitä siis lisää, viedään kestävän kehityksen mukaisen kuluttamisen oppeja perille käytännön kautta! Sillä sitähän se on – pieniä valintoja ihmisen arjessa.

Minttu Aalto
Projektikoordinaattori, M. Sc. (Econ.)
CRnet Oy

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kestävän talouden indikaattorit – hyvinvoinnin mittarit?


Maailman resurssit hupenevat, ja erityisesti kehittyvissä maissa kestävää ajattelua ei vielä tunneta saati huomioida. Vaurastumisen huumassa luonnonvaroja, ihmisiä ja teknologioita hyödynnetään häikäilemättä ja lyhytnäköisesti. Kehittyvillä mailla on kiire saavuttaa hyvä elintaso, teollisuusmailla taas säilyttää se. Vaan minkä hinnan maksamme tästä hetken menestyksestä ja toimeentulosta?

Pula vedestä, ruuasta ja raaka-aineista on jo arkipäivää joissakin maailman valtioista. Vaan harva tulee ajatelleeksi sitä, että se on todellinen uhka myös monissa tällä hetkellä hyvinvoivissa kansantalouksissa. Esimerkiksi elektroniikan raaka-aineina käytettävät harvinaiset maametallit uhkaavat loppua, ja Euroopassa mehiläiskannan huolestuttava hupeneminen saattaa aiheuttaa radikaalejakin muutoksia viljantuotannossa. Ilman näitä nykyelämän peruselementtejä voi elintasomme olla vakavasti uhattuna.

Samalla kun resurssit vähenevät, kehittyvät maat valtaavat yhä enemmän alaa taloudesta. Samalla vanhat teollisuusmahdit, Eurooppa mukaanlukien, ajetaan ahtaalle. Kaupankäynti ja kilpailu resursseista kovenee. Entistä tärkeämpää olisikin tehostaa nykyisiä prosesseja, vähentää raaka-aineen käyttöä ja innovoida uusia, kestävämpiä ratkaisuja. Tähän tähtää Suomessa esimerkiksi Sitran Resurssiviisaus-ohjelma, joka on jo herättänyt kiitettävästi huomiota, uusia hankkeita ja keskustelua.

Nyt hyvinvoinnin mittarina pidetään bruttokansantuotetta, joka ei kerro mitään kestävyydestä, ekotehokkuudesta tai resurssiviisaudesta. BKT:n avulla vertaillaan maailman valtioita, ja pidetään yllä vanhaa, puhtaaseen talousteoriaan perustuvaa järjestelmää, unohtaen samalla ympäristön, väestön hyvinvoinnin ja jatkuvuuden merkityksen. Tulevaisuuden tutkija Markku Wilenius onkin mediassa korostanut, että talouden ja yhteiskunnan kehitystä ei voida jatkossa mitata vain ja ainoastaan näin – tai yhteiskuntamme kehitys on tuhoon tuomittua. 

Uusien indikaattorien kehittely ei ole yksioikoista, vaan siihen vaaditaan eri alojen asiantuntijoita ja pitkäjänteistä työtä. Toisaalta, niin vaaditaan kaikkeen muuhunkin toimintaan, jolla tähdätään maapallon kantokyvyn säilyttämiseen ja tulevaisuuden turvaamiseen. Nyt täytyy vain ottaa tiukka kurssi yhteisiä tavoitteita kohti, ja suunnitella, toteuttaa sekä mitata tekijöitä rohkeasti uusin silmin.


Helena Moring
Environmental Engineer (M.Sc.Tech)
Crnet Oy

torstai 9. tammikuuta 2014

Henkistä pääomaa työpaikoille?

Yhä useammilla suomalaisilla työpaikoilla tuetaan henkilöstön hyvinvointia. Tämä voi näkyä ergonomiaongelmien ennaltaehkäisynä, liikunta- ja virkistystapahtumien, tai erilaisten kuntoremonttien tukemisena. Hienoa että tämäntyyppisessä toiminnassa on tänä päivänä mukana useita yrityksiä, kaupunkeja ja kuntayhtymiä. Tulokset ovat näkyneet sairauspoissaolojen vähentymisenä ja kenties yhteishengenkin vahvistumisena. Näin voittajia ovat molemmat osapuolet ja hyvinvointipääoman tili kasvaa mukavasti korkoa.

Monissa näissä ohjelmissa painotetaan fyysisen kunnon kohenemisen kautta saatavia etuja. Entäpä työntekijän henkinen puoli? Kuinka työpaikat voisivat tukea työilmapiirin kohenemista tällä saralla? Työnohjauksella ja mentoroinnilla esimerkiksi. Monilla työpaikoilla meditaatio ja mindfulness ovat se "viimeisin villitys", ainakin jos otsikoihin on uskomista. Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkästään kaukaisissa temppeleissä harjoitettava uskonnollinen rituaali, vaan jo nyt monen ison kansainvälisen yrityksen johtajistoon jalkautettu tapa, jonka on todettu parantavan keskittymistä ja tietoista läsnäoloa työpaikoilla. Olisiko siis vartti meditaatiota päivässä pois työajasta, vai jopa lisäys siihen myös meillä Suomessa? Siinä ehkäpä uusi haaste kotimaisille työpaikoille. Turun yliopistossa käynnissä oleva mittava tutkimus ihmisen tietoisuudesta antaa varmasti lisää löylyä tähän keskusteluun.

Pelkkien terveyttä ja hyvinvointia edistävien toimintojen lisäksi jotkin työnantajat myös palkitsevat henkilöstöään joko tehtyjen tai tekemättömien asioiden johdosta. Nyt moni varmaan kysyy, kuinka tekemättömistä asioista voidaan palkita? Esimerkkinä voin mainita työnantajan, joka palkitsee tupakoimattomat työntekijänsä yhdellä palkallisella vapaapäivällä vuodessa, koska he ovat työnantajan mukaan sen ansainneet. Tupakoitsijat kuulema viettävät ainakin yhden työpäivän verran vuodessa näillä omilla tauoillaan. Myös tupakoinnin lopettamisesta ja myös vapaa-ajalla liikutuista kilometreistä maksetaan jo joissakin yrityksissä. Hienosti johdettu – näitä lisää! Entä kuinka henkisen hyvinvointipääoman kasvattamisesta voitaisiin palkita, tai kuinka siihen voitaisiin kannustaa enemmän?


Kirsi Seppänen 
Project Manager M.Sc. (Tech)
Crnet Oy

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kadonneet työpaikat

Miten Oy Suomi Ab voi elpyä, jos koko ajan työpaikkoja vähenee? Taloussanomat (4.1.14) uutisoi, että 120 työpaikkaa päivässä katoaa. Tämä on nyt se perimmäinen kysymys, kun tulot ja verotulot vähenevät, palvelut häviävät sekä yksityisellä sektorilla että julkisessa hallinnossa.

Vuodenvaihteessa on uutisoitu kuluttajien käyttäytymisen muutoksista, jolloin työpaikkojen väheneminen kohdistuu nimenomaan palvelualoille eli kauppoihin, matkailualalle, ravintoloihin ja henkilökuljetuspalveluihin (eli takseihin). Suuret yritykset ovat vähentäneet työvuosia asiantuntijatehtävistä ja niin sanotusta keskijohdosta, jolloin akateeminen työttömyys on kasvanut, ja nimenomaan näiden edellä mainittujen palvelujen käyttäjät ovat muuttaneet kulutustottumuksiaan merkittävästi.

Kun yritykset vähentävät asiantuntijoitaan eli keskitytään ydinliiketoimintaan, usein myös uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen vähenee merkittävästi tai jopa päättyy kokonaan. Maailma vain nyt on sellainen, että tämän päivän ydinliiketoiminta voi huomenna olla jo historiaa. Esimerkki tästä on verkkokaupan laajeneminen marginaalikäyttäjistä massojen toimintatavaksi. Siihenkin meni viisi (5) vuotta, mutta taisi tulla palvelusektorille silti 'yllätyksenä'.

Teolliset työpaikat tuovat mukanaan palvelujen kysyntää eli jokaista teollista työpaikkaa kohden syntyy 2-3 palvelusektorin työpaikkaa (nykyisen laskutavan mukaan). Vaikka suhde olisi 1:1 niin siltikin tilanne olisi positiivinen. Nyt meillä Oy Suomi Ab vähentää koko ajan näitä teollisia työpaikkoja, ja uusia aluevaltauksia ei ole näköpiirissä.

Yhteenvetona tästä edellisestä voi todeta, että nyt pitäisi tämän lähes maailman koulutetuimman väen ryhdistäytyä sekä saada tämä hyvin kehittynyt ja turvallinen yhteiskunta uudelleen kasvun tielle - kestävän talouden uralle. Siihen vaadittaisiin nyt todellisia näkijöitä ja innovatiivisia uudistumiskykyisiä tekijöitä.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kumoon johdettu

Näin vuoden lopulla tehdään katsaus kuluneeseen vuoteen. 2013 lienee yksi Suomen talouden haasteellisimmista vuosista. Yrityksissä ja julkisen hallinnon organisaatioissa erilaiset säästötoimenpiteet ja yt:t ovat alkaneet uudelleen ennen kuin edelliset ovat ehtineet päättyä. Akateeminen työttömyys on kasvanut. Rakenneuudistusta on yritetty saada aikaan. Harvoja valopilkkuja on ollut peliteollisuus.

Mistä tämä kurjuus johtuu? Ei, se ei pelkästään johdu maailman markkinoista ja globaalista taloudesta. Eikä Euroopan markkinoiden hyytymisestä. Tilanne on mitä suurimmassa määrin ihan meidän itsemme aikaansaama ja aiheuttama. Meidän yrityksiä - ja osin myös julkisen hallinnon organisaatiota - on johdettu kumoon.

Kumoon johdettuilla yrityksillä on ollut kaikki mahdollisuudet jatkaa menestyksen tiellä - tässä ei nyt mainita erikseen mitään teollisuuden tai palvelualan toimijoita - mutta tämä menestyksen tie on kadotettu johdon vääriin päätöksiin, johtoryhmien ja hallitusten kyvyttömyyteen tehdä (nopeita) korjaavia toimenpiteitä, huonoon henkilöjohtamiseen ja jopa lainvastaiseen toimintaan.

Mitä sitten näille kumoon johdetuille yrityksille (tai organisaatioille) pitäisi tehdä? Julkisen hallinnon osalta korjaavia liikkeitä kutsutaan rakenneuudistukseksi, yritysten osalta yrityssaneeraukseksi (konkurssissa ei voida enää tehdä korjaavia toimenpiteitä) tai toiminnan sopeuttamiseksi.

Kumoon johdetuilla yrityksillä (organisaatioilla) on useimmiten vielä mahdollisuus kannattavaan toimintaan, mutta aikaa ei ole rajattomasti. Ja jos aikaa hukataan toisarvoisiin asioihin, lopputulos ei ole huono, se on surkea, jopa katastrofaalinen.

Jonkinlainen ryhtiliike nyt tarvittaisiin päätösten tekemiseen ja etenkin toiminnan korjaustoimenpiteiden aloittamiseen ja niiden loppuun saattamiseen. Muuten Oy Suomi Ab ei pysty säilymään Euroopan AAA-kerhossa, ei Pisa-kilpailujen kärjessä eikä pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Salainen asiantuntijaryhmä

Kahdeksan (8) minuuttia suorassa ajankohtaislähetyksessä - ja samana iltana alkaa puhelin soida. Ajankohtainen aihe kuten ajankohtaisohjelmassa pitääkin olla, kirvoitti puheluja ja viestejä myös kansalaisten keskuudesta - etenkin pitkän linjan toimijoilta teollisuudesta. Pääsääntöisesti rakentavia mielenilmauksia. Ja tietenkin yhteydenottoja median edustajilta.

Asiantuntijaryhmä, jonka kokoonpano julkaistiin seuraavana iltapäivänä, oli toiminut jo toukokuun lopusta lähtien, yhteyttä oli pidetty casen sidostyhmiin ja toimijoihin, tutkittu tilannetta, mietitty ratkaisuja.

Ja torstaina 7.11.13 iltapäivällä eräässä uutisessa sitten lukee, että salaisen asiantuntijaryhmän kokoonpano on julkistettu. Miten niin salaisen? Kukaan vain ei ollut aiemmin kiinnostunut siitä, ketkä mahdollisesti miettivät ratkaisuja Suomen teollisuuden ehkä kipeimpään ympäristöasiaan sitten 1960-luvun.

Ryhmä ei ollut mitenkään julkisuushakuinen.Sen sijaan ryhmä halusi löytää mahdollisimman tehokkaan ratkaisun ympäristöasioiden hallintaan saamiseksi. Ryhmä oli miettynyt erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, ja niitä oli esitelty sidosryhmille. Kun tuli pyyntö kertoa tilannearvio julkisuudessa, oli jäsennelty esitys olemassa.

Mikä sitten oli asiantuntijaryhmän keskeinen viesti? Tilanne ympäristöasioiden osalta on casessa erittäin vakava ja teollisuuslaitosta ei voi sulkea siten, että viimeinen työntekijä sammuttaa valot. Ympäristöinvestoinnit pitää tehdä - kaikissa ratkaisumalleissa. Vaati rohkeutta kertoa, että helppoja ratkaisuja ei casessa ole. Ja se on nyt tehty.

Tuula Pohjola






sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pelastusoperaatioita - kuuleeko kukaan?

HS:n kuukausiliitteen juttu siitä, kuinka toimittaja yritti pelastaa Nokian v 2008, on aika opettavainen tarina, kun jotakin olisi vielä ehkä  voitu pelastaa. Tai sitten ei.

Yritys - siis Nokia - reagoi, koska kirjeen lähettäjä oli maan johtavan päivälehden toimittaja. Olisiko yritys reagoinut, jos kirjeen olisi lähettänyt joku Taavi Tavallinen, kun hän pettyi ostamansa puhelimen ominaisuuksiin (tai siis tiettyjen ominaisuuksien puutteeseen). Tuskinpa, sillä strategiajohtajia ei yleensä kiinnosta loppukäyttäjä, joka kuitenkin aika itsenäiseti päättää, mitä tuotteita ostaa.

Tässä edellä mainitussa tapauksessa lyhyellä aikavälillä häviäjä oli Suomen valtio menetettyinä verotuloina. Uskolliset osakkeenomistajat saattavat vielä saada jopa vähän voittoakin. Mutta tapaus ei sisältänyt välitöntä uhkaa meille suomalaisille eikä ympäristötuhon aineksia eikä muitakaan todellisen vaaran aineksia.

Mutta tässä maassa yritetään nyt - vuonna 2013 -  pelastaa tapauksia, jossa panoksena on todennäköiset laajat ympäristövahingot, joiden korjaaminen vie vuosikymmeniä, sekä maakuntia koskevat suuret teollisten työpaikkojen menetykset ja myös Suomen maine vastuullisena valtiona.

Kuuleeko kukaan? Ehkä kuulee, mutta ei ymmärrä tai halua ymmärtää - tai sitten kysymyksessä on peli, jossa on tulossa hyvät bonukset mutta vain harvoille toimijoille - tuskin kuitenkaan omistajille. Mitä voi pieni ihminen tehdä? Turvautua maan suurimman mediayhtiön edustajaan, josko häntä kuunnellaan?

Ehkä sitten viiden vuoden kuluttua julkisuuteen tulee kirjeitä, joista ilmenee, että tilanne olisi voitu saada hallintaan.


Tuula Pohjola