Kaikkea ei tarvitse hankkia uutena

Monet kaupan alan toimijat ovat olleet jo pitkään helisemässä talouden taantumassa. Poikkeuksena voidaan nostaa kirpputorit, joille talouden tilanne voidaan nähdä jopa kilpailuetuna. Toisen hyöty on toisen tappio - niinhän se usein menee. Pelkästään vallitsevan taantuman kunniaksi ei kuitenkaan kannatta kirpputorien kasvavaa suosiota laittaa. Ihmisten asenteet kierrätyksen suhteen ovat myös muuttuneet; sellainen tavara joka olisi aikaisemmin joutanut kaatopaikalle, lahjoitetaan tai myydään nykyään eteenpäin. Myös kirpputorien maine on selvästi noussut viime vuosina, eikä käytettyyn vaatteeseen pukeutumista enää oudoksuta, vaan kirpputorilöydöistä kerrotaan kovaan ääneen jopa suosituimmissa muotiblogeissakin.

Erilaisia kirpputoritapahtumia järjestetään paljon ja ne ovat ainakin pääkaupunkiseudulla hyvin suosittuja. Milloin Kattilahallissa, milloin Tavastialla, tulijoita riittää kadulle jonoksi asti. Huomenna on vuorossa taas Siivouspäivä: kaksi kertaa vuodessa järjestettävä kierrätystapahtuma, jolloin kuka tahansa voi pystyttää oman kirpputoripisteensä pihalleen, puistoon yms. Myös käytetyn tavaran myynti verkossa on lisääntynyt. Tori.fin ja huuto.netin tyyppisten sivustojen lisäksi tänä päivänä ovat suosittuja myös erilaiset facebook- ja blogikirpputorit. (Saipa Siivouspäiväkin alkunsa sosiaalisessa mediassa.) Lähipiirissäni olen usein kuullut kehuttavan erityisesti pienten lasten vaatteisiin keskittyviä facebook-kirpputoreja, sekä hääkirpputori-sivustoja, sillä näiltä foorumeilta ostetut tuotteet vastaavat lähes aina kaupasta saatavaa. 

Suomessa ajautuu kaatopaikalle vuosittain noin 90 000 tonnia tekstiilijätettä, mikä tarkoittaa 17 kiloa henkilöä kohden (YLE). Määrä on hurja. Arvioiden mukaan tekstiilijätteestä uudelleenkäyttöön ohjautuu 30 % ja kierrätykseen 14 % (SYKE). Vaikka suomalaisten kierrätysasenteissa näkeekin positiivista muutosta, on edelleen monille luontevin tapa hankkiutua turhasta tavarasta eroon heittämällä se roskikseen. 

Positiivista on, että tekstiili- ja vaatetusalalla toimii jo useita innovatiivisia, tekstiilijätettä hyödyntäviä yrityksiä. Positiivisempaa vielä on se, että tekstiili- ja vaatetusteollisuus itse palkitsi vuoden suomalaisena muotitekona tällaisen yrityksen. Pure Waste Textiles prosessoi tekstiilijätteen raaka-aineen takaisin kuitumuotoon. Kierrätetty kuitu sitten kehrätään langoiksi ja edelleen vaatteeksi. (YLE)

Ihmisten tulisi mielestäni kiinnittää myös suurempaa huomiota tekstiilien huoltoon. Monilla valinnoilla vaatteet pysyvät käyttökelpoisena pidempään. Itse nostaisin suurimpana ongelmana vaatteiden "liikapesemisen" ja liiallisen huuhteluaineen käytön. Esimerkiksi tiettyjen urheilutekstiilien kohdalla huuhteluaine voi todella vahingoittaa vaatetta. Tällä viikolla farkkujätti Levi Straussin toimitusjohtaja Chip Bergh kommentoi mediaan, että farkkujen pesua tulisi ehdottomasti välttää. Itse hän pesee farkkunsa vain kerran vuodessa. Vaihtoehtona farkkujen pesulle hän on aiemmin ehdottanut pakastamista; farkkujen pakastaminen kerran kuussa auttaa pitämään farkuista hajun loitolla. Tämä temppu on itseltäni vielä toistaiseksi koittamatta.

Minttu Aalto

Projektipäällikkö, M. Sc. (Econ.)
CRnet Oy

Äitienpäivä

Tulevana sunnuntaina moni muistaa ajatuksin, kukkasin, kynttilöin, lahjoin tai läsnäolollaan äitiä. Suomessa äitienpäivää on juhlittu jo lähes sata vuotta ja juhlapäivänä äitejä muistetaan myös tasavallan presidentin toimesta ansiomerkein. Ja mikäpä siinä muistaessa, onhan Suomi maailman paras maa olla äiti. Näin sanoo Pelastakaa lapset –järjestön tuore, kuluneella viikolla julkaistu raportti. Raportissa tarkasteltiin maittain äitiys- ja lapsikuolleisuutta, koulutusaikaa, talouden tilaa ja naisten osuutta parlamentissa, ja vaikkei Suomi pokannut kultamitalia yhdestäkään sarjasta, oli tasainen pistesijoitus joka sarjassa voiton takeena. Saharan eteläpuoliset valtiot, Somalia ja Kongo etunenässä, löytyvät listan häntäpäästä.

Valtiovalta on muistanut jo äideiksi tulleiden lisäksi myös äideiksi aikovia. Matti Vanhanen kehotti pääministerikaudellaan suomalaisia lapsentekoon ja Sauli Niinistö säesti Vanhasen sanomaa pari vuotta takaperin. Nyt kuitenkin tukipolitiikan muuttuessa ja leikkurin laulaessa lapsilisien vähennyksistä, on valtiovallan viesti muuttunut mollivoittoiseksi. Lisäksi epävarmat työpaikat, pitkät opiskeluajat ja toimeentulon pelko saavat monet lykkäämään lapsentekoa. Mikäli verkossa kiertävä huhu ”lapsilisäleikkauksen vaihtoehtona oli tupakkaveron nosto” pitää paikkansa, voidaan puhua aikamoisesta päättäjien suunnasta tulevasta pyllistyksestä kannustimen sijaan.

Kannustamista maassamme kyllä kaivattaisiinkin, ihan naisten kesken. Eurovaalien ollessa ajankohtainen teema myöskin, pohtii europarlamentaarikko Riikka Pakarinen haastattelussaan (MeNaiset 34/2013) äitien asemaa ­ – toisten äitien keskellä. Pakarinen on huomannut naisten välillä kovaa arvostelua kasvatusasioissa. Kasvatuksen lisäksi naisten välinen selkäänpuukotus ja kadehtiminen eivät rajoitus pelkästään äitiyteen, vaan seuraavat monesti myös työpaikoille. Kuulostaako kenellekään äidille tai naiselle tutulta?

Kuinka maamme äidit ja naiset saataisiin sitten suuntaamaan kaikki se mahdolliseen kadehtimiseen käytetty energia lasten hyväksi? Mistä naisten välinen kateus ja kyräily maassamme kumpuaa? Onko äitiydestä ja elämästä tullut suorittamista, jonka alla uuvutaan, mutta jonka nimissä tavoitellaan silti kaikkivoipaisuuden viittaa hartioille? Tapahtuuko samaa niin sanotussa miesten maailmassa?

Ihmisen kohtaaminen ihmisenä ja hyväntahtoinen, vilpitön ja kunnioittava välittäminen ja huomioiminen lienevät lääke tähän vaivaan. Kuulostaa helpolta, tiivistetyltä ja varmaankin kliseiseltä. Mutta silti, kokeillaanko?

Kirsi Seppänen

Project Manager M.Sc. (Tech)

Crnet Oy

Manifesti suomalaisen työn puolesta

Vapun juuret työväen juhlana ulottuvat USA:han, 1880-luvulle, jolloin mielenosoituksissa vaadittiin työläisille kahdeksan tunnin työpäivää. Vappua on vietetty yleisesti kevään juhlana eri puolilla maailmaa, mutta Suomessakin se on ollut perinteisesti myös työväen juhla. Paitsi työväki, myös ylioppilaat ovat ottaneet vapun omakseen. Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, jolle on annettu nimi suomalaisen työn päivä.

Tänä päivänä suomalainen työ on murroksessa. Lama-aika on pakottanut yritykset säästökuureille, ja yt-neuvottelut ovat arkea monissa organisaatioissa. Ikärakenne muuttuu, ja huoli työväestön ikääntymisestä kasvaa. Kehittyvät maat valtaavat bisnestä, ja suomalaisten työpaikkojen puolesta pelätään. Lisäksi teknologia valloittaa tehtäviä, jotka perinteisesti ovat olleet ihmisten heiniä. Onkin syytä pohtia, mihin suomalainen työ on menossa, ja mitä voisimme sen eteen tehdä.

Erityisen huolestuttavaa luettavaa tänä keväänä ovat olleet uutiset nuorisotyöttömyyden kasvusta. Suomessa varsinkin akateemisesti koulutettujen nuorten työttömyys on noussut kohisten, eikä tilanne yleiselläkään tasolla hyvältä näytä. Vaikka vielä ollaan kaukana katastrofista, joka esimerkiksi Espanjassa on vallalla, on syytä tarttua toimeen ennen kuin joudumme itse samaan pisteeseen.

Planin Suomen nuorten Mitä? -verkosto järjesti viime viikonloppuna Helsingissä EU:n takapihalla –tapahtuman, jonka pääteemana oli globaali nuorisotyöttömyys. Taidokkaasti suunniteltu ja toteutettu installaatio perehdytti kävijän aiheeseen, ja esitteli EU:n mahdollisuuksia vaikuttaa erityisesti kehitysmaiden nuorisotyöttömyyteen. Kastelemalla ja leikkaamalla kuusentaimia havainnollistettiin eri tekijöiden riippuvuuksia toisistaan.

EU:lla on suuri valta niin kehitysmaiden kuin oman alueensa työllisyyden parantamisessa. Politiikalla voidaan vaikuttaa asioihin, mutta kotimaassa paine nojaa kuitenkin yrityksiin. Harjoittelupaikat nuorille ja opiskelijoille, osatyöpaikat osatyökykyisille tai vaikkapa vanhuksille sekä esimerkiksi pienten yritysten yhteistyöntekijät ovat mahdollisuuksia, joita voitaisiin yrityksissä hyödyntää huomattavasti nykyistä enemmän. Näin voitaisiin tarjota yhä useammalle ihmiselle toimeentuloa, mielekästä tekemistä ja hyödyllistä kokemusta – ja mikä parasta, yrityksille kallisarvoista työtä.

YT-neuvotteluiden ja irtisanomisten sumassa usein unohtuu, että työttömien määrän lisääntyminen ei ainakaan nosta Suomen taloutta nousuun – päinvastoin. Suokaamme siis suomalaisen työn päivänä ajatus sille, miten voisimme kukin tahoillamme edistää suomalaisten työllistymistä, koski se sitten nuoria tai vanhoja, akateemisia tai duunareita, teollisuutta tai palveluja taikka naisia tai miehiä. Taloudellinen hyvinvointi on kollektiivinen käsite, eikä sitä kohenneta vain muutaman menestyvän yrityksen voimin. Mukaan tarvitaan koko elinkeinoelämä, politiikka ja kansa, vetämään köyttä yhteen suuntaan, ei toisiaan vastaan.

Helena Moring
CSR Specialist (M.Sc.Tech)
Crnet Oy

Somen avulla vastuullisempia tuotantoketjuja

FIBS ry:n teettämän yritysvastuututkimuksen (2014) tulosten mukaan asiakkaiden merkitys yritysten vastuullisuuden vauhdittajina on kasvanut edellisestä vuodesta. Yhtenä syynä asiakkaiden merkityksen kasvuun on varmasti koko ajan kasvava sosiaalisen median rooli yritysten liiketoiminnassa. Yritysten on oltava aktiivisia somessa, ja niiden tulee olla valmiita vastaanottamaan asiakkaidensa palautetta myös sitä kautta, ja niiden on  myös osattava reagoida niihin tarpeeksi nopeasti.

Torstaina 24.4. tuli kuluneeksi tasan vuosi Plaza Ranan tehdasrakennuksen romahtamisesta Bangladeshissa. Tuossa onnettomuudessa menehtyi 1133 ihmistä. Rakennus oli saanut rakennusluvan kuuden kerroksen korkuiselle tehdasrakennukselle. Romahtaessaan tehdas oli yhdeksänkerroksinen. Lupaa lisäkerroksille ei ollut koskaan myönnetty. Vaateteollisuus on varmasti yksi eniten mediassa esiin nousevista toimialoista, kun puhutaan vastuullisuusuutisoinnista. Uutiset pyörivät useimmiten epäinhimillisten työolosuhteiden, lapsityön tai pakotetun työn, vaarallisten kemikaalien ja tekstiiliylijäämien ympärillä. Näistä uutisoinneista huolimatta ruotsalainen vaatealan jätti palkittiin tänä vuonna jo neljättä kertaa maailman eettisimpänä yrityksenä (Talouselämä).

Traagisen onnettomuuden vuosipäivänä vietettiin FashionRevolution-päivää, josta Suomessa puhutaan Vaatevallankumouksena. Päivän päätavoitteena on muuttaa vaateteollisuutta niin, ettei Plaza Ranan kaltaisia katastrofeja enää ikinä tapahtuisi. Tavoitteena on näyttää vaateteollisuudelle, että kuluttajat haluavat vaatteita, jotka on tehty reiluissa oloissa ja joista työntekijä on saanut elämiseen riittävää palkkaa. Lisäksi tällä päivällä halutaan näyttää teollisuudelle, että kuluttajia todella kiinnostaa missä, miten ja kuka heidän vaatteensa on tehnyt. Päivää vietettiin yli 50 maassa.

Ruokaostoksilla moni kuluttaja on jo tänä päivänä kiinnostunut tuotteen alkuperästä, ja tuotteiden pakkausmerkinnät auttavat sen selvittämisessä. Vaatekaupoissa tilanne ei sen sijaan ole vielä yhtä vaivatonta. Erään tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat kuitenkin lisääntyvästi kiinnostuneita tuotteiden alkuperästä; suomalaisista joka kolmas asettaa ostoksilleen vähintäänkin melko tiukat eettiset ja ekologiset ehdot. (YLE) Samanaikaisesti 61 % vaatemerkeistä ei osaa sanoa, missä heidän vaatteensa tehdään (Australian Fashion Report). 75 % vaatemerkeistä ei tiedä millaisissa oloissa kankaat tehdään ja 93 % ei tiedä käyttämiensä kangasmateriaalin alkuperää.

Mitä Vaatevallankumouksessa sitten tapahtui? Kuluttajia kehotettiin päivän aikana kuvaamaan itsensä vaatteet nurinpäin puettuina, siten että vaatteen tietolappunen valmistusmaineen näkyy kuvassa. Kuva tuli sitten jakaa sosiaalisessa mediassa kysymyksen kera: Kuka on tehnyt vaatteeni?. Tarkoituksena oli myös merkitä kuvaan se brändi/merkki, jonka vaatetta piti yllään kyseisessä kuvassa. Näin kysymykset menivät perille yritysten omien some-kanavien kautta. Toivottavasti ne yritykset, joiden tuotantoketjut kestävät päivänvaloa ja jotka tekevät aktiivisesti työtä vastuullisemman vaateteollisuuden puolesta, osasivat käyttää eilisen päivän hyödykseen. Ja toivottavasti ne toiset yritykset tunsivat kuluttajien suunnalta tulevan painostuksen.

Mielenkiintoista nähdä, onko Vaatevallankumouksella jotain näkyvää – pientä tai jopa vähän suurempaa – vaikutusta vaateteollisuuteen.

Minttu Aalto

Projektipäällikkö, M. Sc. (Econ.)
CRnet Oy

Kestääkö kestävä johtajuus?

Johtaminen ja johtajuus – olipa kyseessä yritys tai julkishallinnon organisaatio – on vaikea laji. Hyvä johtaja on tasapuolinen esimies ja huomioi kaikki organisaatioon kuuluvat henkilöt. Johtaja kuuntelee ja häntä kuunnellaan. Johtaja on sanalla sanoen superhenkilö. Mutta kuten kaikki tiedämme superhenkilöitä ei ole olemassa.

Johtajuus on taitolaji: miten ratkaistaan erilaiset ongelmatilanteet siten, että päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tai aiheutetaan mahdollisimman vähän vahinkoa. Ja vielä kun liitetään eteen adjektiivi kestävä, niin ollaankin jo alueella, jossa pitäisi osata ennakoida – ei ennustaa - tulevaisuuden globaaleja trendejä. Lisäksi pitäisi vielä osata valita trendi, josta tulee valtavirtaa unohtamatta kuitenkaan liiketoiminnalle tärkeitä marginaalialueita.

Nykyisessä tietotulvassa eli infoähkyssä kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkia johtamiseen kuuluvia osa-alueita. Nyt katseet kääntyvät johtoryhmään, joka on siis se joukko, jonka kanssa johtaja sparraa ja arvioi toiminnan tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita. Kun omassa porukassa – mielellään erilaisten persoonien kesken - mietitään ja arvioidaan liiketoiminnan vaihtoehtoisia toimintamalleja, lopputulos on todennäköisesti hyvä, voi olla jopa erinomainen.  Ensimmäinen kestävän johtajuuden teesi on siis johtajan oma ’dream team’ – osaava, innovatiivinen ja rohkea nykyajassa kiinni oleva ryhmä.

Kun liiketoiminnan suunta on selvä, sen jälkeen pitää varmistaa, että operatiiviset toimenpiteet seuraavat näitä linjauksia. Nyt kestävyydelle tulee huomattavasti enemmän haasteita: kuinka yrityksen (tai organisaation) keskeiset tavoitteet saadaan toteutettua taloudessa sekä laatu-, ympäristö- ja henkilöstöasioissa. Jos yksi näistä tukipilareista alkaa horjua eikä korjausliikkeitä tehdä riittävän pian, lopputulos on pienempi tai suurempi katastrofi.  Tai tuloksena on todellinen hätätilanne.

Jos johtaja näistä kahdesta haasteesta selviää, hän on jo voiton puolella. On vielä kolmaskin edellytys kestävälle johtajuudelle eli pitää pysyä ajassa mukana, tehdä uusia linjauksia, mutta kestävän kehityksen periaatteiden mukaan: jotain pitäisi jäädä myös seuraaville sukupolville.

Globaalisti kestävän kehityksen haavoittuvin osuus tänä päivänä ympäristöasiat. Jos me tuhoamme oman elinympäristömme, ei kestävällä talouspolitiikalla tai oikeudenmukaisella henkilöstöpolitiikalla ole mitään merkitystä silloin, kun ei ole enää puhdasta vettä ja puhdasta maaperää ruoan tuotantoon.  Ympäristöasioiden osalta globaalisti ’kello alkaa olla viittä vaille kaksitoista’.
 

Case Talvivaara – esimerkki siitä kuinka ympäristöasiat ottivat pääosan johtamisessa

Talvivaaran kaivostoiminta aloitettiin lähes 10 vuotta sitten Kainuussa suurin toivein: työtä ja hyvinvointia suomalaiselle rakennemuutosalueelle.  Liiketoiminnan alku meni perinteisen kaavan mukaan - paitsi että rahoitusta projektin alkuvaiheessa löytyi suurilta ja pieniltä sijoittajilta. Talousasiat rullasivat. Henkilöstöä eri tehtäviin löytyi helposti. Oli alkamassa Kainuun teollisuuden uusi elämä. Paikalliset ympäristöviranomaiset valvoivat kaivosteollisuuden haastavia ympäristöasioita. Business rullasi.

Sitten tuli syksy 2010 ja ensimmäiset kaivostoimintaan liittyvät vesiongelmat eli ympäristöasiat sakkasivat niin pahasti, että Talvivaara oli muutaman päivän pääuutisena kaikissa medioissa.  Tilanne saatiin jollakin tavalla hallintaan – ja business porskutti. Pieni epäilys jäi kuitenkin jäljelle: ovatko ympäristöasiat hallinnassa. Ja sitten tuli marraskuu 2012, jolloin ympäristöasiat alkoivat jo kaataa koko liiketoimintaa.

Sattumat ja tapahtumat seurasivat toisiaan, ja ulkopuolisesta näytti siltä, että tilanne ei ole kenenkään hallinnassa.  Onneksi pato saatiin kasattua ja ympäristökatastrofi vältettiin. Mutta sen jälkeen yritys on ollut taukoamatta mediassa - vain ja ainoastaan negatiivisessa valossa. Ympäristöongelmia seurasivat taloudelliset ongelmat ja sitten osaavat henkilöt lähtivät vähitellen muualle töihin.

Paljon on toistaiseksi melko puhdasta vettä virrannut Kainuun seudun puroissa. Mutta riskit eivät ole pienentyneet saati sitten poistuneet. Tämä lyhyt yhteenveto vain osoittaa sen, että liiketoiminta, jolla olisi vielä 40-50 hyvää vuotta jäljellä (bioliuotusprosessi toimii ja esiintymä on globaalistikin suuri) lähes loppui ympäristöasioiden ongelmiin. Eli yksi tukijalka petti totaalisesti.  Ja pienet korjausliikkeet eivät enää auttaneet. Jäämme odottamaan suuria korjausliikkeitä (aika tosin alkaa olla lopussa), sillä ilman niitä business pitää lopettaa.

Karjalasta kajahtaa – korvaan

Lappeenranta pääsi mukaan WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun finaaliin ainoana Suomessa kuluneena keväänä. Kilpailuun osallistui 160 kaupunkia yli kymmenestä eri maasta ja lopputulos oli Kaakkois-Suomen kaupungille varsin hyvä, 14. Kilpailussa painotettiin kaupunkien toimia ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Kaupungissa onkin varsin hedelmällinen maaperä ilmastonmuutoksen torjuntaa vastaan, sillä paikallinen yliopisto toimii Suomen monipuolisimpana yliopistotason energia-alan tutkijana ja kouluttajana.

Tämäntyyppiset menestystarinat eivät synny tyhjästä. Usein takana on suunnitelmallinen vuosien työ, johon kuuluu päätöksentekoa, sitoutumista, kärsivällisyyttä ja toimeen tarttumista.

Nautiskelun keskellä kannattaa suoda pieni vilkaisu myös tulevaisuuteen, sillä yhden totuuden mukaan kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Kuinka siis siirtää kestävän kehityksen soihtua seuraaville sukupolville nyt, kun kaupunki polskii julkisuudessa varsin positiivisessa valossa? Epäilemättä yksi reitti on tehdä se koululaitoksen kautta. Mikäli opettajiin istuttaisi tietoa kestävästä kehityksestä, voisi tieto yltää myös oppilaisiin asti.

Sen vuoksi onkin ollut suuri yllätys, kuinka toisen asteen ammatillisten aineiden opettajien kestävän kehityksen täydennyskoulutukseen on vihreässä ja vehreässä Lappeenrannassa suhtauduttu, sillä onhan kestävän kehityksen edistäminen yksi Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän strategioista.

Kestävän kehityksen täydennyskoulutuksessa opetushallitus kustantaa toisen asteen ammatillisten aineiden opettajille maksuttoman opetuksen, jossa kotimaiset huippuluennoitsijat ja kouluttajat saapuvat paikan päälle viitenä opetuskertana – tarvittaessa jopa lauantaisin. Tehtävät tehtyään ja kurssille osallistuttuaan osallistuja kuittaa itselleen opintopisteet. Kurssi on saanut kiitettävää palautetta muiden paikkakuntien kurssilaisilta ja innokkaita osallistujilta, eli opettajia on tässä maassa riittänyt. 

Kuinkas kävikään Lappeenrannassa. Kurssista kertovat sähköpostit saivat lappeenrantalaisopettajilta lähes täystyrmäyksen. Niiden vastaanottaminen torjuttiin opetusta häiritsevänä. Kurssin markkinointi oppilaitokselle tuli opettajien pyynnöstä lopettaa. Puhelut, viestit, sähköpostit ja yhteydenottopyynnöt oppilaitoksen kestävän kehityksen yhteyshenkilölle kuitattiin täydellisellä hiljaisuudella.

Vastaanotto kauniissa kotikaupungissani on ollut ainoa laatuaan Suomessa. Torjunnan syitä voi vain arvailla ja ihmetellä. Uskon, että kestävän kehityksen tietoperusteinen ja viimeisimpiin tutkimuksiin perustuva opetus yrityscaseineen ei varmasti heikentäisi paikallisen ammattiopiston tietotaitoa. Koulutus voisi lisäksi tuoda uusia työkaluja opetukseen ja ajatteluun ilman että se veisi mitään pois oppilaitoksen omalta kestävän kehityksen toiminnalta. Yhteistyön voimaa, avoimuutta ja kestävää kevättä kaakkoiseenkiin Suomeen toivottaa

Kirsi Seppänen
Project Manager M.Sc. (Tech)
Crnet Oy 

Tunti maapallolle ei riitä enää kuluttajalle

Viime lauantaina 29.3. vietettiin WWF:n alullepanemaa maailman suurinta ilmastotapahtumaa, Earth houria. Osallistumalla tempaukseen sammuttamalla kiinteistöjen valot tunnin ajaksi saattoi tuoda esiin huolensa ilmastonmuutoksesta ja osoittaa toimivansa ilmastoasioiden puolesta. Yksin pääkaupunkiseudulla yli 200 virallista organisaatiota ilmoittautui mukaan tapahtumaan, ja kaupunkien valot pimenivät myös monissa kodeissa. (WWF) 

Earth Hour on hieno tapahtuma ja julistaa tärkeää sanomaa. Asian merkityksellisyydestä kertoo se, että vuosi vuodelta yhä useampi taho on mukana tapahtumassa. On rohkaisevaa nähdä, että yritykset haluavat toimillaan vaikuttaa tulevaisuuteemme. Lisäksi kuluttajat näkevät samalla, mitkä toimijat haluavat tuoda esille vihreää imagoaan ja toimia hyvän asian puolesta. Vai onkohan kyseessä sittenkin pelkkä mainostemppu? Valot on helppo sammuttaa lauantai-iltana toimistolta, kun valtaosa ihmisistä ei edes ole työpaikoillaan.

Viherpesu ei ole enää lähivuosina ollut esillä mediassa samalla tavalla kuin aiemmin. Silti yrityksissä varmasti harjoitetaan edelleen asioiden kaunistelua, kertomatta jättämistä ja ”hyvän omantunnon ostamista”. Joissakin yrityksissä ympäristömyönteinen ajattelutapa on jo sisäänrakennettu ominaisuus, mutta toisissa asiaan keskitytään vain pakon sanelemana ja maineen kartuttamiseksi. 

B2B-markkinoilla toimijoiden on helpompi tarkistaa toistensa taustat ja vaatia vastapuolelta esimerkiksi aktiivisia ympäristötoimia. Sen sijaan kuluttajamarkkinoilla myyjä ja ostaja ovat kovin eriarvoisessa asemassa. Kuluttaja on sen tiedon varassa, mitä yritys itse, viranomaiset tai muut kuluttajat yrityksestä tai sen tuotteista kertovat. Tämän vuoksi yritysten läpinäkyvyys onkin nyt muodissa. Yhä useampi toimija raportoi taloudellisten indikaattorien lisäksi myös vastuullisuudestaan pitääkseen asiakaskunnan tyytyväisenä.

Kuluttaja on nykypäivänä kriittinen, ja positiivista huomiota ei niin vain ostetakaan. Esimerkiksi yritys, joka osallistui Earth Houriin, ei pelkästään tällä toimella saa kuluttajaa ajattelemaan positiivisesti itsestään. Vastuullisen, vihreän imagon luominen on pitkä prosessi, joka vaatii avoimuutta ja rehellisyyttä. Virheistään on opittava, niistä on kerrottava ja maineen eteen on tehtävä töitä.

Aivan pienistäkin asioista voi kuluttajalta kuluttajalle kulkevassa viestinnässä muodostua suuria tekijöitä, jotka romahduttavat yrityksen maineen. Otetaan vaikkapa esimerkiksi Stockmannin ilmapallocase, jossa myyjän lapselta takavarikoima ilmapallo aiheutti sosiaalisessa mediassa valtavan kohun, kun yritys itse reagoi tapaukseen ristiriitaisesti. Yritysten tulisikin hoitaa kaikki vastuullisuusasiansa yhtenäisesti ja organisoidusti – niin että esimerkiksi Earth Houriin osallistuminen tukee yrityksen muuta ympäristöviestintää, joka tukee varsinaisia ympäristötoimia, jotka tukevat yrityksen ydintoimintaa. Vain tällä tavoin yritys voi luoda eheän imagon, joka on uskottava ja todenmukainen – ja eri osa-alueet tulevat hoidetuksi järkevällä, parhaalla mahdollisella tavalla.

Helena Moring
CSR Specialist (M.Sc.Tech)
Crnet Oy