Suomi nousuun onnellisten, hyvinvoivien ja liikkuvien työntekijöiden avulla

Tänään 20.3. vietämme kansainvälistä onnellisuuden päivää. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat keskimäärin melko onnellisia. (HS 20.3.2015) Onnellisuuteen vaikuttavat monet eri asiat, mutta yksi niistä on tietenkin fyysinen jaksaminen ja siihen liittyen myös työhyvinvointi.

Työhyvinvointi ja työkyky ovat nousseet puheenaiheiksi viime vuosina, kun resurssien karsinta ja tehokkuus ovat korostuneet työelämässä. Venyminen ja joustaminen työpaikan säilymisen toivossa on lisääntynyt, ja työntekijöistä saatetaan puristaa kaikki mehut ajattelematta kauaskantoisempia seurauksia. Hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan paremmin niin töissä kuin kotona, ja lisäksi sen avulla voidaan ehkäistä vakavia sairauksia, joilla usein on merkittäviä negatiivisia vaikutuksia työkyvyn säilymiseen ja yhteiskunnan huoltosuhteeseen.

Hyvä kunto on yleisesti tärkeää, mutta erityisesti lihaskunnon merkitys monesti unohdetaan. Se on perusta arkielämän jaksamiselle. THL:n vuonna 2013 toteuttaman haastattelututkimuksen perusteella yli 80 % suomalaisista työikäisistä harrastaa liian vähän lihaskuntoa kehittävää liikuntaa. Hälyttävin tilanne on maakunnissa, mutta petrattavaa löytyy pääkaupunkiseutua myöten. (YLE 20.2.2015)

Asiantuntijoiden mukaan liikkumattomuuden osuus Suomen terveydenhoitokuluista on jopa 1-2 miljardia euroa. Reilu Peili on urheilun arvokeskustelua yleiseen tietoon tuova raati, joka keräsi alkuvuodesta kannanottoja suomalaisilta liittyen liikkumisen merkitykseen Suomen talouden kehittämisessä ja elvyttämisessä. Tulokset olivat yksimieliset: liikunnalla voitaisiin parantaa niin yleistä työhyvinvointia kuin työurien kestoa – puhumattakaan terveydenhuollon kustannusten karsimisesta. (Cision 13.3.2015)

Mutta miten saada kansa liikkeelle? Kaiken tulisi lähteä helppoudesta ja siitä, että ihmiset kokevat liikkumisen mukavana ja mielekkäänä. Kaikille eivät sovi samat lajit tai samat metodit, eikä ketään voi pakottaa liikkumaan. Muutos on tuotava yhteiseen kulttuuriin, jossa kaikenlaiset liikkujat hyväksytään ja heitä kannustetaan.

Olennaisessa roolissa ovat työnantajat, jotka voivat vaikutusmahdollisuuksiensa lisäksi hyötyä merkittävästi työntekijöidensä hyvinvoinnista. Monissa yrityksissä tuetaankin jo työntekijöiden liikkumista esimerkiksi liikuntasetelein. Työpaikoille muodostuu porukoita, jotka kokoontuvat viikottain pelaamaan sählyä, juoksemaan tai vaikkapa zumbaamaan yhdessä. Joillakin työpaikoilla osallistutaan pyöräilyn kansalliseen kilometrikisaan, jolla halutaan kannustaa työmatkapyöräilyyn. Toiset firmat antavat työntekijöilleen mahdollisuuden käyttää 15 minuuttia päivittäin työajastaan happihyppelyyn lähialueilla, tai jopa tunnin tai kaksi viikottaisesta työajastaan treenaamiseen. Monilla yrityksillä on oma kuntosali, ja ehkä jopa hyödynnettävissä oleva personal trainer.

Työpaikkojen kannattaisikin ottaa työhyvinvointi vakavasti, ja miettiä keinoja, joilla kannustaa työntekijöitään liikkumaan. Vaihtoehtojen tulisi olla monipuolisia, ja kaikkien oma lähtötaso pitäisi ottaa huomioon. Jo pienillä muutoksilla, kuten istumisen vähentämisellä, voi olla suuria vaikutuksia työssä jaksamiseen pitkällä tähtäimellä. Vinkkejä työntekijöiden liikuttamiseen voi lukea esimerkiksi Sykettä työhön –sivustolta.

Helena Moring
CSR Specialist (M.Sc.Tech)
Crnet Oy

Strateginen kesäloma

Kesälomailukin on nykyään varsin strategista puuhaa. Ensinnäkin kesäloma pitäisi osata ajoittaa yksiin Suomen (lyhyen) kesän lämpimimpien viikkojen kanssa. Lisäksi lomaviikkoihin pitäisi onnistua mahduttamaan kaikki kesän must do-asiat (+ ne edellisiltä kesiltä rästiin jääneet). Ja vielä pitäisi pysyä koko loman ajan huippuvireessä, ettei hetkeäkään arvokkaasta lomasta menisi hukkaan.

Kesäloman pituuden määrittäminen – pitääkö kaikki lomaviikot kerralla vai jakaako useampaan jaksoon – on sekin strategista. Tuoreen tutkimuksen mukaan useampi lyhyt lomajakso on parempi ratkaisu kuin yksi pitkä loma. Tutkimus on toisin sanoen kumonnut aiemmin vallinneen käsityksen siitä, että pidempi yhtämittainen loma olisi parempi töistä palautumisen ja akkujen lataamisen kannalta. Uusimpien tulosten mukaan jo muutaman päivän loma riittää työntekijän palautumiseen ja rentoutumiseen, ja toisaalta loman positiiviset vaikutukset työntekijässä katoavat noin viikon aikana töihin paluun jälkeen, oli sitten lomaa vietetty viikko tai kuukausi. (HS) Viime vuonna mediassa nostettiin esiin kesälomien pituutta koskeva juttu, jossa kesäloman pituudeksi suositeltiin vähintään kolmea viikkoa (yle). Tällä taktiikalla työntekijä pystyisi rentoutumaan todennäköisimmin ainakin keskimmäisen viikon, kun ensimmäinen menee täysin palautumiseen ja viimeinen siihen että stressataan töihin paluuta.

Uusimmassa tutkimuksessa ryhmä seurasi hollantilaisia lomailijoita sekä lyhyemmillä talvilomilla että pitkillä kesälomilla, ja lomailijoita haastateltiin aina ennen lomaa, sen aikana ja sen jälkeen. Tulosten mukaan lomailijat olivat rentoutuneet viimeistään 2-4 päivässä, ja hyvän olon huippu oli saavutettu keskimäärin kahdeksantena päivänä. Loman jälkeisen haastattelun tulokset kertovat, että työntekijä oli palannut normaalitilaan jo alle viikossa töihin paluusta. Jos loman aikaansaamat positiiviset vaikutukset työntekijässä ovat tosiaan samat lyhyen ja pitkän loman jälkeen, niin olisihan se varmasti kaikille ideaalitilanne, kun pääsisi nauttimaan niistä vaikutuksista useammin kuin kerran vuodessa. Monilla työpaikoilla ei kuitenkaan taideta suhtauduta innolla siihen, että työntekijät aikovat jonglöörata viikon pätkälomilla läpi kesän. 

Kesä on lomailun lisäksi myös varsinaista juhlan aikaa. Viime viikolla luin vedet silmissä Sari Helinin blogipostausta Kesässämme on juuri nyt ruuhkaa. Seuraava sitaatti seventäköön mistä tekstissä on kyse: 

”Nyt on kesä ja voi vihdoin rentoutua. Heti kun hoidetaan alta pois valmistujaiset, nimpparit, synttärit, polttarit, häät, huvipuistoreissut ja muu sellainen.”

Kyseinen postaus taisi osua erityiseksi siksi, että itselläni on tiedossa kolmet polttarit ja kolmet häät. Tavoitteenani on kuitenkin rentoutua myös niiden aikana (ja niistä huolimatta).

Rentoututtavaa kesää toivottaen, 

Minttu Aalto

Projektipäällikkö, M. Sc. (Econ.)

CRnet Oy

 

Kuka ketäkin kiusaa vai kiusaako kukaan ketään

Viimeistään nyt -kevättalvella 2012 - työpaikkakiusaamisesta on tullut kaikille uutisia seuraaville ihmisille tunnistettu termi. Erään ammatiliiton (sisäinen) toiminta sai aikaan vertaansa vailla olevan mediasirkuksen.

Mukaan tarinaan on liitetty viihdetaiteilija taksin kyydistä, eri puoluetaustaisten vaikuttajien valtataistelua, pahoinpitely talvipäivillä, ripaus kiellettyä rakkautta, viinanhuuruisia musiikkitapahtumia ja kalliita lahjoja. Harvemmin ainakaan julkisuudessa työpaikkakiusaamistapauksiin on liittynyt tällaisia intohimoja.

Ja kiusaaminen on hyvin henkilökohtainen tuntemus - toiselle hurtti huumori on kiusaamista kun se toiselle on huumoria (tai huonoa käytöstä). Työterveyslaitoksen mukaan
Jos tunnet olevasi jatkuvan epäasiallisen kohtelun tai kiusaamisen kohteena ota asia puheeksi mahdollisimman pian. Ensin on aina hyvä pyrkiä selvittämään tilanne työpaikan sisällä. Monilla työpaikoilla on nykyisin sovittu toimintamalli, joka ohjeistaa, miten tulee toimia, jos kokee tulevansa kiusatuksi työssä. (TTL).

Asetelmahan on yleensä se, että esimiesasemassa oleva henkilö kiusaa alaistaan. Mutta kyllä alaisetkin osaavat kiusata 'pomojaan'. Tästä näkökulmasta ei juurikaan keskusteluja käydä. Voiko esimies siis olla kiusattu? Kyllä voi, mutta kun kiusaaminen ei perustu hierarkiseen 'valta-asemaan', sen muodot voivat olla hyvin monenlaisia: systemaattista töiden hidastamista, poissaoloja, välinpitämättömyyttä, huonoa käytöstä ja ala-arvoista kieltä (esimerkiksi opettajien asema), ja niin edelleen.

Päivän otsikoissa olevassa tapauksessa on melko varmasti kysymys perinteisestä esimies-alainen tapauksesta. Tämä case tutkitaan nyt perusteellisesti, mutta entä ne tuhannet tapaukset, joista ei edes tehdä ilmoitusta mihinkään taholle.

Professori Liisa Kelttikangas-Järvinen Helsingin yliopistosta on tutkinut aihetta :
Kiusaaminen kiistetään lähes aina päiväkodeista työpaikoille asti. Kiusaamisen nostaa esiin tavallisesti uhri. Sen jälkeen uhri yleensä syyllistetään, häntä väitetään huumorintajuttomaksi tai sanotaan, että hän ei kykene pitämään puoliaan. (YLE)

Ammattiliiton viestintäpäällikkö tehdessään ilmoituksen kiusaamisesta - vaikka tiesi mihin ryhtyi - osoitti sellaista siviilirohkeutta, jota aika harvoin enää missään kohtaa. Toivoisi kohtaavansa useammin.