perjantai 24. tammikuuta 2014

Käytännön opeilla kohti kestävämpää kehitystä





Suomalaiset ovat materiaalien käytön suhteen varsin tuhlaava kansa. On arvioitu, että suomalaisten elintapojen ylläpitämiseksi tarvittaisiin 3,5 maapallon verran resursseja. Suomalaisten kulutustottumukset eivät siis tällä hetkellä ole kovin kestävällä pohjalla. Puhuttaessa kestävästä kehityksestä puhutaan usein samalla resurssitehokkuudesta eli siitä, miten toiminnassa pyritään säästäväisyyteen luonnonvarojen ja resurssien suhteen. Muun muassa Sitra tarttui haasteeseen viime vuonna starttaamalla yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa Resurssiviisaus-ohjelman. Resurssiviisaus on resurssitehokkuutta kokonaisvaltaisempi käsite ja tarkoittaa sitä, että luonnonvarojen käyttöä ja päästöjä voidaan vähentää samalla kun hyvinvointi kasvaa (Sitra). Lisää termejä tähän aihepiiriin – niitähän tässä tarvittiin hämmentämään kuluttajia entisestään. Tämä oli ensimmäinen ajatus. Toisaalta viisas käyttäytyminen edellyttää, että tietää mitä pitäisi tehdä, ja se onkin ollut tässä ohjelmassa fokuksena; resurssiviisaat käytännön kokeilut ovat tarjonneet kuluttajille konkreettisia esimerkkejä resurssien viisaasta käytöstä omassa arjessa.

Jos suomalaisilta kysytään, miten he itse voivat vaikuttaa kestävään kehitykseen tai resurssitehokkuuteen, vastaukset usein liittyvät kierrätykseen, energiansäästöön tai yksityisautoiluun. Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmiset toivovat ympäristöystävällisen toiminnan olevan mahdollisen vaivatonta ja edullista. Tulos itsessään ei varmasti yllättänyt ketään, mutta siinä on todella tärkeä pointti – kestävän kehityksen mukaisten valintojen täytyy olla kuluttajille helppoja ja edullisia.

Yksityisautoilun vähentäminen oli yhtenä teemana Sitran Resurssiviisaus-ohjelman myötä toteutetuissa käytännön kokeiluissa. Harvaan asutussa Suomessa yksityisautoilu on välttämätöntä tietyillä alueilla, mutta kaupunkiympäristöissä yksityisautoilun suosimisen syyt perustuvat useimmiten julkisen liikenteen epämukavuuteen. Jyväskylässä tarjottiin ilmaiset bussikyydit yhden vuorokauden ajan. Samanlaisia kokeiluja on toteutettu myös muualla jo pitkään. Vuosittain vietettävän auton vapaapäivän yhteydessä julkisen liikenteen tarjoajat kyydittävät matkustajia ilmaiseksi tai hyvin edulliseen hintaan. Pääkaupunkiseudulla HSL tarjosi viime vuonna kahden viikon ilmaisen matkakortin uusille asiakkaille. Kampanja oli kohdistettu ensisijassa yksityisautoilua muuten suosiville. Loppuvuodesta Matkahuollon joulupipari-tempaus herätti myös laajasti huomiota, kun ilmaisia matkoja jaettiin niille, jotka toivat lähtö- ja kohdepaikkakuntien nimillä koristellun joulupiparin Matkahuollon lipunmyyntiin. Vaikka ilmaisen matkan ansainneiden joukossa tuntui olevan paljon opiskelijoita, jotka muutenkin matkustavat edullisemmin julkisessa liikenteessä, ehkä myös jokunen uusi matkustaja pääsi kokeilemaan julkista liikennettä. Tärkeintä on siis saada sellaiset ihmiset, jotka eivät muuten koskaan käytä julkista liikennettä, kokeilemaan sitä edes kerran.

Julkisen liikenteen rinnalta löytyy myös paljon muitakin yksityisautoilua vähäpäästöisempiä vaihtoehtoja. Netin kautta sovittavat kimppakyydit kasvattavat tasaisesti suosiotaan pitkillä ajomatkoilla. Onko perimmäisenä syynä polttoaineen hinnan kasvu vai ympäristöystävällisempi valinta, sillä ei ole väliä. On hienoa että ihmiset lähtevät kokeilemaan tällaisia matkustamisen muotoja. Myös autojen yhteiskäyttöpalveluita tarjoavien yritysten suosio on nousussa. Autojen yhteiskäyttöpalvelu on erinomainen ratkaisu niille, jotka tarvitsevat autoa omaan käyttöön vain silloin tällöin. 

Viime syksyllä starttasi kolmella eri paikkakunnalla Kestävän kehityksen (Keke) kurssi, joka oli suunnattu toisen asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille. Kurssilla käytiin puolen vuoden aikana läpi kestävän kehityksen tärkeimmät teemat, ja tarkoituksena oli, että opettajat saavat eväitä omaan opetukseensa. Oppilaitokset ovat varmasti yksi parhaista paikoista viedä kestävämpiä kulutusmuotoja perille suomalaisiin kotitalouksiin, kun nuoret vievät koulusta oppeja mukanaan koteihinsa. Olemme nyt kuulleet hienoja esityksiä siitä, miten kurssille osallistuneet opettajat aikovat lähteä hyödyntämään keke-kurssin antia omassa opetuksessaan. Päällimmäisenä itselleni jäi mieleen käytännönläheisyys – teoriatuntien sijasta opetuksessa painotetaan tehtäviä, joissa opiskelijat paneutuvat keke-teemoihin oman arkisen toiminnan kautta.

Näitä siis lisää, viedään kestävän kehityksen mukaisen kuluttamisen oppeja perille käytännön kautta! Sillä sitähän se on – pieniä valintoja ihmisen arjessa.

Minttu Aalto
Projektikoordinaattori, M. Sc. (Econ.)
CRnet Oy

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kestävän talouden indikaattorit – hyvinvoinnin mittarit?


Maailman resurssit hupenevat, ja erityisesti kehittyvissä maissa kestävää ajattelua ei vielä tunneta saati huomioida. Vaurastumisen huumassa luonnonvaroja, ihmisiä ja teknologioita hyödynnetään häikäilemättä ja lyhytnäköisesti. Kehittyvillä mailla on kiire saavuttaa hyvä elintaso, teollisuusmailla taas säilyttää se. Vaan minkä hinnan maksamme tästä hetken menestyksestä ja toimeentulosta?

Pula vedestä, ruuasta ja raaka-aineista on jo arkipäivää joissakin maailman valtioista. Vaan harva tulee ajatelleeksi sitä, että se on todellinen uhka myös monissa tällä hetkellä hyvinvoivissa kansantalouksissa. Esimerkiksi elektroniikan raaka-aineina käytettävät harvinaiset maametallit uhkaavat loppua, ja Euroopassa mehiläiskannan huolestuttava hupeneminen saattaa aiheuttaa radikaalejakin muutoksia viljantuotannossa. Ilman näitä nykyelämän peruselementtejä voi elintasomme olla vakavasti uhattuna.

Samalla kun resurssit vähenevät, kehittyvät maat valtaavat yhä enemmän alaa taloudesta. Samalla vanhat teollisuusmahdit, Eurooppa mukaanlukien, ajetaan ahtaalle. Kaupankäynti ja kilpailu resursseista kovenee. Entistä tärkeämpää olisikin tehostaa nykyisiä prosesseja, vähentää raaka-aineen käyttöä ja innovoida uusia, kestävämpiä ratkaisuja. Tähän tähtää Suomessa esimerkiksi Sitran Resurssiviisaus-ohjelma, joka on jo herättänyt kiitettävästi huomiota, uusia hankkeita ja keskustelua.

Nyt hyvinvoinnin mittarina pidetään bruttokansantuotetta, joka ei kerro mitään kestävyydestä, ekotehokkuudesta tai resurssiviisaudesta. BKT:n avulla vertaillaan maailman valtioita, ja pidetään yllä vanhaa, puhtaaseen talousteoriaan perustuvaa järjestelmää, unohtaen samalla ympäristön, väestön hyvinvoinnin ja jatkuvuuden merkityksen. Tulevaisuuden tutkija Markku Wilenius onkin mediassa korostanut, että talouden ja yhteiskunnan kehitystä ei voida jatkossa mitata vain ja ainoastaan näin – tai yhteiskuntamme kehitys on tuhoon tuomittua. 

Uusien indikaattorien kehittely ei ole yksioikoista, vaan siihen vaaditaan eri alojen asiantuntijoita ja pitkäjänteistä työtä. Toisaalta, niin vaaditaan kaikkeen muuhunkin toimintaan, jolla tähdätään maapallon kantokyvyn säilyttämiseen ja tulevaisuuden turvaamiseen. Nyt täytyy vain ottaa tiukka kurssi yhteisiä tavoitteita kohti, ja suunnitella, toteuttaa sekä mitata tekijöitä rohkeasti uusin silmin.


Helena Moring
Environmental Engineer (M.Sc.Tech)
Crnet Oy

torstai 9. tammikuuta 2014

Henkistä pääomaa työpaikoille?

Yhä useammilla suomalaisilla työpaikoilla tuetaan henkilöstön hyvinvointia. Tämä voi näkyä ergonomiaongelmien ennaltaehkäisynä, liikunta- ja virkistystapahtumien, tai erilaisten kuntoremonttien tukemisena. Hienoa että tämäntyyppisessä toiminnassa on tänä päivänä mukana useita yrityksiä, kaupunkeja ja kuntayhtymiä. Tulokset ovat näkyneet sairauspoissaolojen vähentymisenä ja kenties yhteishengenkin vahvistumisena. Näin voittajia ovat molemmat osapuolet ja hyvinvointipääoman tili kasvaa mukavasti korkoa.

Monissa näissä ohjelmissa painotetaan fyysisen kunnon kohenemisen kautta saatavia etuja. Entäpä työntekijän henkinen puoli? Kuinka työpaikat voisivat tukea työilmapiirin kohenemista tällä saralla? Työnohjauksella ja mentoroinnilla esimerkiksi. Monilla työpaikoilla meditaatio ja mindfulness ovat se "viimeisin villitys", ainakin jos otsikoihin on uskomista. Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkästään kaukaisissa temppeleissä harjoitettava uskonnollinen rituaali, vaan jo nyt monen ison kansainvälisen yrityksen johtajistoon jalkautettu tapa, jonka on todettu parantavan keskittymistä ja tietoista läsnäoloa työpaikoilla. Olisiko siis vartti meditaatiota päivässä pois työajasta, vai jopa lisäys siihen myös meillä Suomessa? Siinä ehkäpä uusi haaste kotimaisille työpaikoille. Turun yliopistossa käynnissä oleva mittava tutkimus ihmisen tietoisuudesta antaa varmasti lisää löylyä tähän keskusteluun.

Pelkkien terveyttä ja hyvinvointia edistävien toimintojen lisäksi jotkin työnantajat myös palkitsevat henkilöstöään joko tehtyjen tai tekemättömien asioiden johdosta. Nyt moni varmaan kysyy, kuinka tekemättömistä asioista voidaan palkita? Esimerkkinä voin mainita työnantajan, joka palkitsee tupakoimattomat työntekijänsä yhdellä palkallisella vapaapäivällä vuodessa, koska he ovat työnantajan mukaan sen ansainneet. Tupakoitsijat kuulema viettävät ainakin yhden työpäivän verran vuodessa näillä omilla tauoillaan. Myös tupakoinnin lopettamisesta ja myös vapaa-ajalla liikutuista kilometreistä maksetaan jo joissakin yrityksissä. Hienosti johdettu – näitä lisää! Entä kuinka henkisen hyvinvointipääoman kasvattamisesta voitaisiin palkita, tai kuinka siihen voitaisiin kannustaa enemmän?


Kirsi Seppänen 
Project Manager M.Sc. (Tech)
Crnet Oy