torstai 18. syyskuuta 2014

Energiaa peliin

Jälleen kerran energia - ja etenkin sen tuotantomuodot - on ollut keskeinen puheenaihe: uusia ydinvoimaloita vai ei. Suomen hallitus päätyi 18.9.14 esittämään Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalan periaatepäätöksen hyväksymistä. TVO:n neljäs vaihe jäi pöydälle.

Nämä sinänsä kauaskantoiset päätökset veivät koko energiakeskustelun ihan 'väärille raiteille'. Miksi mikään poliittinen taho ei esitä todellisia vaihtoehtoja: hajautettuja kotimaisia uusiutuvaan energiaan perustuvia ratkaisuja? Siis esitä perustellusti, ja käyttäen todellisia läpinäkyviä talouslaskelmia sekä ilman paatosta esitettyjä hyötyjä: vaihtotaseen tasapainotus, ympäristönäkökohdat ja huoltovarmuus.

Ei, näitä näkökohtia ei esitetä, vaan sorrutaan halpahintaiseen poliittiseen väittelyyn, koska vaalit ovat ovella puolen vuoden kuluttua. Tässä poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa pitäisi päättäjiltä löytyä energiaa - ja vastuuntuntoa - ajatella Oy Suomi Ab:n parasta eikä lyhytnäköisesti vain omaa poliittista menestystä.

Suomella olisi kaikki mahdollisuudet siirtyä laajasti uusiutuvan energian käyttöön melko nopeastikin. Nyt siis tarvitaan uusiutuvaa energiaa myös päättäjille: rationaalista ja systemaattista asioiden hoitamista, vaikeiden päätösten tekemistä ja ennen kaikkea uusia näkökulmia ratkaistaviin asioihin.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

SuomiAreenassa Nikkelijoen varrella

"Oletkos siellä Nikkelijoen varrella - oletkos tilannut kalaa paikallisissa porilaisissa ravintoloissa?" Tämä kysymys tuli facebookin SuomiAreenan päivitykseeni. Aivan, tapahtuman aihe ympäristö ja pääyhteistyökumppani ympäristömisnisteriö, ja me olimme ihan oikeasti yhden Suomen suurimman teollisuuden nikkelipäästön äärellä; Kokemäenjoki oli siis nimetty uudelleen: Nikkelijoki.

Ja siellä Nikkelijoen varrella oli lähes koko Suomen hallitus, suurin osa eduskuntaa, kotimaisen yritysmaailman vaikuttajat ja paljon muitakin suomalaisia. Yhdessä päivittelimme tapahtunutta: miten tällaista voi tapahtua Suomessa: 66 000 kiloa nikkeliä (ja muitakin raskasmetalleja) jokeen.

Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan teollisuuslaitoksen varojärjestelmä oli hälyyttänyt 30 tuntia, että kaikki ei ole kunnossa. Päästö tapahtui viikonlopun aikana, ja yrityksen tiedottamisen aloitus kesti lähes viikon. Yritysjohdon julkinen anteeksipyyntö tuli 1,5 viikon kuluttua tapahtuneesta, kun simpukat kuolivat ja kaikki osaavat tutkijat olivat rantautuneet Nikkelijoelle. Ongelmalliset jätevedet olivat 'hävinneet' ja anteeksi oli pyydetty. Ei kun jatketaan prossessin pyörittämistä.

Eihän se voi näin mennä. Suomessa. Vuonna 2014. Liian kalliita teollisia työpaikkoja. Talvivaaran päästöt syksyllä 2012 olivat aika paljon pienemmät - ja niistä jaksetaan puhua vieläkin. Tiedottaminen meni kaikella tavalla pieleen niin viranomaisilla kuin yritykselläkin. Ikään kuin kukaan ympäristöalan asiantuntija ei olisi tiennyt mitä tämän kokoluokan raskasmetallipäästö aiheuttaa joessa ja meressä, mihin joki laskee.

Muuten SuomiAreenalla oli esityksiä laidasta laitaan - hyviä ja vähemmän hyviä. Oman listani kärkeen kiilasi UM:n keskustelutilaisuus Porin teatterissa, jonka Leena Brandt ammattimaisesti juonsi. Ministerit Tuomioja ja Haavisto olivat tilaisuuden tähdet: ulkopolitiikka ainakin on osaavissa käsissä. Ilmastonmuutosta ja taloutta käsiteltiin useissa tilaisuuksissa. Tosin useimmissa keskusteluissa kerrattiin vain vanhoja mantroja. Todellisia uusia avauksia ei kuulunut.

Päälimmäiseksi jäi mielikuva, että kaikki palikat ympäristöosaamiseen Suomessa on, mutta Jonkun pitäisi tehdä jotain: hyvät innovaatiot ovat lähtökohta, mutta ilman niiden kaupallistamista ja markkinointi maailman suurille markkinoille ei Suomen vienti ja kansantalous parane. Ja tämä Joku on hukassa.




torstai 10. heinäkuuta 2014

Vielä on kesää jäljellä

Ilmaston lämpeneminen on totta - vai onko? Suomessa kesäkuu, joka on vuoden valoisin kuukausi, oli todella viileä. Suoraan sanoen kylmä. Siis ilmastonmuutos on peruttu.

Ja heinäkuukin alkoi melko arktisissa olosuhteissa - mutta vihdoin heinäkuun ensimmäinen viikonloppu oli lämmin - jopa osin helteinen. Ja kolme päivää vielä sen jälkeenkin hätyyteltiin hellerajoja eri puolilla Suomea. Siis ilmastonmuutos on totta.

Suomalaisista 84 % uskoo, että ilmastonmuutos on totta (Ifin teettämän tutkimuksen mukaan). Muuttuva säätila - etenkin muutoksien nopeus ja voimakkuus - aiheuttaa metereologeille tuskallisia tilanteita: saderintama etenee ihan omia aikojaan, lämpötila nousee ennustettua enemmän tai sitten ei nousekaan lähelle ennustettua astemäärää.

Nykyään yleiskielessä tarkoitetaan ilmastonmuutoksella yleensä ihmisen toiminnan aiheuttamia muutoksia ja niiden vaikutuksia. Ilmatieteen laitoksessa tutkitaan nykyistä, mennyttä ja tulevaa ilmastoa sekä ilmastonmuutosta ja sen hidastamista.

Maailman päättäjät ovat keskustelleet aktiivisesti  ilmastonmuutoksesta jo yli 20 vuotta - varsinainen globaali tietoisuus aiheesta julkilausuttiin  Riossa 1992. Ja mitä on saatu aikaan? Edellä mainitun kotimaisen tutkimuksen tulosten perusteella ainakin suomalaiset a) tunnistavat termin ilmastonmuutios b) suhtautuvat siihen asiaan kuuluvalla hartaudella. Globaalisti talouskasvua on tehty aika monessa maassa ympäristöasioista eli ilmastovaikutuksista välittämättä.Emmekä me täällä kotimaassakaan erityisesti mittaviin toimiin ole ryhtyneet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Ensi viikolla Suomi Areenassa Porissa pääteemana on asuminen ja ympäristö.  Rakennuksissa tapahtuva energiankulutus, lämmitys ja sähkön kulutus, vastaa noin 40 prosenttia kaikesta Suomen energiankulutuksesta (WWF). Tähän teemaan liittyy myös keskustelu energiantuotannon menetelmistä ja energiaomavaraisuudesta, jota on täällä kotimaassa käyty kuluneen kevään aikana. Ilmastonmuutos ja energiantuotanto ovat erottamattomaton pari.

Tapaamisiin Porissa - ainakin lisää juttua aiheesta ilmastonmuutos on luvassa!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Strateginen kesäloma

Kesälomailukin on nykyään varsin strategista puuhaa. Ensinnäkin kesäloma pitäisi osata ajoittaa yksiin Suomen (lyhyen) kesän lämpimimpien viikkojen kanssa. Lisäksi lomaviikkoihin pitäisi onnistua mahduttamaan kaikki kesän must do-asiat (+ ne edellisiltä kesiltä rästiin jääneet). Ja vielä pitäisi pysyä koko loman ajan huippuvireessä, ettei hetkeäkään arvokkaasta lomasta menisi hukkaan.

Kesäloman pituuden määrittäminen – pitääkö kaikki lomaviikot kerralla vai jakaako useampaan jaksoon – on sekin strategista. Tuoreen tutkimuksen mukaan useampi lyhyt lomajakso on parempi ratkaisu kuin yksi pitkä loma. Tutkimus on toisin sanoen kumonnut aiemmin vallinneen käsityksen siitä, että pidempi yhtämittainen loma olisi parempi töistä palautumisen ja akkujen lataamisen kannalta. Uusimpien tulosten mukaan jo muutaman päivän loma riittää työntekijän palautumiseen ja rentoutumiseen, ja toisaalta loman positiiviset vaikutukset työntekijässä katoavat noin viikon aikana töihin paluun jälkeen, oli sitten lomaa vietetty viikko tai kuukausi. (HS) Viime vuonna mediassa nostettiin esiin kesälomien pituutta koskeva juttu, jossa kesäloman pituudeksi suositeltiin vähintään kolmea viikkoa (yle). Tällä taktiikalla työntekijä pystyisi rentoutumaan todennäköisimmin ainakin keskimmäisen viikon, kun ensimmäinen menee täysin palautumiseen ja viimeinen siihen että stressataan töihin paluuta.

Uusimmassa tutkimuksessa ryhmä seurasi hollantilaisia lomailijoita sekä lyhyemmillä talvilomilla että pitkillä kesälomilla, ja lomailijoita haastateltiin aina ennen lomaa, sen aikana ja sen jälkeen. Tulosten mukaan lomailijat olivat rentoutuneet viimeistään 2-4 päivässä, ja hyvän olon huippu oli saavutettu keskimäärin kahdeksantena päivänä. Loman jälkeisen haastattelun tulokset kertovat, että työntekijä oli palannut normaalitilaan jo alle viikossa töihin paluusta. Jos loman aikaansaamat positiiviset vaikutukset työntekijässä ovat tosiaan samat lyhyen ja pitkän loman jälkeen, niin olisihan se varmasti kaikille ideaalitilanne, kun pääsisi nauttimaan niistä vaikutuksista useammin kuin kerran vuodessa. Monilla työpaikoilla ei kuitenkaan taideta suhtauduta innolla siihen, että työntekijät aikovat jonglöörata viikon pätkälomilla läpi kesän. 

Kesä on lomailun lisäksi myös varsinaista juhlan aikaa. Viime viikolla luin vedet silmissä Sari Helinin blogipostausta Kesässämme on juuri nyt ruuhkaa. Seuraava sitaatti seventäköön mistä tekstissä on kyse: 


”Nyt on kesä ja voi vihdoin rentoutua. Heti kun hoidetaan alta pois valmistujaiset, nimpparit, synttärit, polttarit, häät, huvipuistoreissut ja muu sellainen.”

Kyseinen postaus taisi osua erityiseksi siksi, että itselläni on tiedossa kolmet polttarit ja kolmet häät. Tavoitteenani on kuitenkin rentoutua myös niiden aikana (ja niistä huolimatta).

Rentoututtavaa kesää toivottaen, 

Minttu Aalto
Projektipäällikkö, M. Sc. (Econ.)
CRnet Oy


 

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kestävyyttä koetellaan

Uutinen piti lukea ainakin kolmeen (3) kertaan: Suomi on EU:n kilpailukykyisin maa. Koska viimeiset 12 kuukautta Suomen virallinen mantra on ollut, että Suomi on hukannut kilpailukykynsä viimeisten viiden (5) vuoden aikana. Kysymys heräsi, kuinka eri lähteet (Suomi ja muu maailma) voi olla asiasta täysin päinvastaista mieltä. 

Raportissa maiden kilpailukykyä mitattiin viiden pääindikaattorin avulla. Niihin kuuluivat muiden muassa innovaatioita ja digitalisaatiota koskeva mittari, työllisyys ja sosiaalinen kehitys. Kahdessa ensimmäisessä Suomi pärjäsi raportin mukaan loistavasti. 

Miksi tämä ei näy meidän taloustilanteessa? Saattaa näkyäkin, mutta meillä on nyt kaikenkattava rakenneuudistus meneillään, jolloin julkisen hallinnon menoja pitää karsia. Meillä on kesän kynnyksellä makro- ja mikrotalous sekoitettu somasti keskenään - ja näin saadaan aikaan ristiriitaistakin viestiä etenkin kotimaassa omalla äidinkielellä. 

Tämän Oy Suomi Ab:n rakennemuutoksen lisäksi vaihtuu pääministeri, valtionvarainministeri jo vaihtuikin, isot yritykset käynnistävät seuraavat yt-neuvottelut ennen kuin edelliset ovat päättyneet. Palvelusektori, joka on viimeiset vuodet kuitenkin selvinnyt aika hyvin, sakkaa oikein kunnolla, kun verkkokauppa pääsi yllättämään. Mutta kansainvälisen raportin mukaan me olemme innovatiivisia ja digitalisoinnin mestareita.   

Kestävyyttä koetellaan nyt täällä EU:n pohjoisimmassa kolkassa. Kestävyyttä arjen keskellä, kestävyyttä uskoa tulevaisuuteen, kestävyyttä kehittää toimintoja ja prosesseja. Jos tätä kestävyyttä ei nyt löydy, niin mutasarjassahan me olemme yhdessä muutaman muun EU-maan kanssa. 

Aiemmat sukupolvet löysivät kestävyyden rakentaa koko maa uudestaan 70 vuotta sitten, ja uudelleen  20 vuotta sitten suuren laman jälkeen. Nyt asiat ovat kuitenkin korjattavissa huomattavasti kivuttomammin kuin näissä edellä mainituissa esimerkeissä.  Olisikohan innovoinnin paikka - sehän meidän pitäisi osata.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Mittaa ja tarkista


Toimin uuden kaivonkannen rakennuksen melko kaikkitietävänä apumestarina tutulla kesäpaikalla muutama viikko sitten. Tuumailujen päätteeksi kaivonkannen muodoksi valikoitui kuusikulmio. Arkhimedeen oppien mukaisesti mittasimme kaivon halkaisijan ja saimme säteen avulla aikaan kuusi samanpituista ja 120-asteista kulmaa. Pelkät piirustukset ja suunnitelmat näyttivät lupaavilta. Intoa ja hyvää tahtoa saada asiat rullaamaan oli ilmassa. Hihat heilumaan siis! Ehdotin kuitenkin, että sädettä vielä jälkikäteen kasvatettaisiin pari senttiä. Huolellista työtä tekevälle miehelle tuhahdin vielä samalla, että ”siitä vaan merkkaat pari senttiä lisää, ei niitä enää mittailla sen enempää”. Silloin olisi pitänyt hälytyskellojen alkaa soida, sillä monessa puuhassa millikin on pitkä matka. Mutta hyvä tahto, into ja ajattelemattomuus veivät tässä kohtaa voiton. Tuloksesta lisää tuonnempana.

Jotain samaa inhimillistä tekemisen intoa on havaittu myös maailmalla suuryritysten parissa. KPMG:n tekemän tutkimuksen mukaan maailman sata suurinta yritystä lahjoitti lähes yhdeksän miljardia euroa erilaisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin vuonna 2013. Suurin osa summasta sijoitettiin koulutukseen, terveydenhuoltoon ja erilaisten katastrofien uhreille. Kuitenkin vain 20 prosenttia näistä yrityksistä oli mitannut lahjoitustensa tuomia vaikutuksia ja ainoastaan 32 prosenttia lahjoittajista oli laatinut yksityiskohtaisen investointistrategian lahjoittamilleen varoille. Jos haluaa suhteuttaa tämän kokonaissumman, vastaa tämä yhdeksän miljardia euroa esimerkiksi Ranskan ulkomaan kehitysavun vuosibudjettia. Tutkimuksen johtajan Neil Morrisin mukaan lahjoitusten vaikuttavuuden mittaaminen olisi ensiarvoisen tärkeää, sillä näin saataisiin selville eri ohjelmien tehokkuus, niiden parantamiskohteet ja ennen kaikkea se, mikä lahjoituskohde toisi suurimman edun sen saajalle.

Mielestäni viisaita sanoja ja hyviä ehdotuksia Morrisilta. Jos yritys lahjoittaa 2,5 prosenttia liikevoitostaan eteenpäin ilman minkäänlaista seurantaohjelmaa tai mittauksia, voivat lahjoitusvarat päätyä vääriin käsiin. Tästä kärsivät eniten todelliset avunsaajat ja tämän jälkeen myös lahjoittava yritys, jos ilmenee että vaikkapa korruption kita on haukannut palan kakusta. Siis – mittaa ja tarkista.

Lopuksi vielä takaisin kaivonkanteen. Mitattava tulos, joka tarkkojen laskelmien ohittamisella omassa budjetissa saavutettiin oli 80 euron edestä pilattua vaneria ja tunnelman jyrkkä latistuminen. Muutaman millin heitto kertautui kulmien mukana ja kuusikulmio oli kokenut järkyttävän muodonmuutoksen. Hävetti. Rautakaupat oli jo sulkeneet viikonlopuksi ovensa, ja kaikki sopivankokoiset oli vanerilevyt loppuneet. Tarinan opetus? Mittaa ja tarkista. Ja tee sama vielä kerran. Muuten ihmisten johtamien suuryrityksen tekemät virheet toistuvat helposti myös pienemmässä mittakaavassa.

Kirsi Seppänen
Project Manager M.Sc. (Tech) 

PS. Tarinalle saatiin kuin saatiinkin onnellinen loppu: pienen tauon, periksiantamattomuuden ja luovan yhdistelemisen päätteeksi kaivon päällä komeilee odotukset ylittänyt kansi!

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Syö elääksesi tai elä syödäksesi - mutta tee se vastuullisesti


Me Suomessa olemme tottuneet puhtaaseen ja tuoreeseen ruokaan. Odotamme, että tuotteet täyttävät tiukat laatuvaatimukset, sisältö on ilmoitettu asianmukaisesti ja viimeinen päiväys on kaukana edessäpäin – tai tuote on vähintäänkin hyvin merkitty ja alennettu, jos näin ei ole. Kaiken kaikkiaan erityisesti kotimaista ruokaa arvostetaan ja siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän. Ja miksi ei oltaisi? Ruoka on sekä elämän peruspilari että hyvinvoinnin lähde.

Elintarvikkeisiin liittyvät skandaalit ovat järkyttäneet maailmaamme lähiaikoina: hevosenlihaa sianlihan kuorissa, epäinhimillisiä ananasmehun tuotanto-oloja, ruokamyrkytyksiä laadukkaissa ravintoloissa. Luottamus elintarvikkeisiin on hiipunut, ja vaadimme yhä enemmän niiden tuottajilta, myyjiltä ja tarjoajilta. Se on hyvä asia, sillä haluammehan, että voimme jatkossakin nauttia laadukkaita, ympäristöystävällisiä, eettisesti tuotettuja ruoka-aineita. Esimerkiksi kotimaisen sianlihan tuotannossa tähän huutoon ollaan jo vastattu, ja alalla ollaan pyrkimässä läpinäkyvyyteen, jolla voidaan todistaa kuluttajille, että suomalainen sianliha on tuotettu tuontilihaa tiukemmin ehdoin (Maaseudun Tulevaisuus 30.12.13).

Vastuullinen ruoka on trendinä nähtävissä joka puolella. Lähiruoasta on puhuttu jo useamman vuoden ajan, mutta jostakin syystä lähiruokakaupat eivät menesty odotetusti. Sen sijaan kasvisruoka on nostanut profiiliaan pienen tauon jälkeen. Lisäksi luomu- ja jopa villiruoka nähdään tulevaisuuden trendinä. Muutamat ravintolat, kuten esimerkiksi Helsingin Chef&Sommelier (Nyt 23.5.14) tai Lappeenrannan Cacao Flow (Etelä-Saimaa 23.5.14)  haluavat nimenomaan ratsastaa tällä aatteella.

Yksi ruokatrendeistä on superruoka, jota tuodaan ympäri maailman meillekin Suomeen. Erilaiset marjat, jauheet ja siemenet on tiivistetty pieniin paketteihin ja niistä kiskotaan kovia hintoja. Superruualle ei ole virallista määritelmää, mutta yleisesti superruokina pidetään ruokia, jotka sisältävät suhteessa runsaasti ravintoaineita. Niille ei myöskään ole laatu- tai muita virallisia vaatimuksia, joten superruokana voidaan myydä lähes mitä vain. Suomalaiset voisivat nyt ottaa kopin myös superruuasta, ja myydä oikeasti terveellisiä, puhtaita tuotteita niiden laatuun vedoten, kuten jotkin yritykset ovat jo tehneetkin. Esimerkiksi Kiantama Oy vie jo ulkomaille suomalaisia, terveellisiä marjavalmisteita.

Kuluttajat haluavat myös tuottaa osan ravinnostaan itse, ja kaupunkiviljely yleistyy yleistymistään. Jopa pienellä cityparvekkeella voidaan viljellä kasviksia ja yrttejä. Puutarhanhoito on tämän ansiosta pitkästä aikaa noussut muodikkaaksi harrastukseksi myös nuorten aikuisten keskuudessa. Itse kasvatetut ruoka-aineet ovat taatusti tuoreita, puhtaita ja kaiken lisäksi halpoja, kun välistä ei ole vetämässä yhtä montaa porrasta kuin kaupallisessa toimitusketjussa.

On jännittävää nähdä, mihin suuntaan ruokatrendit tulevaisuudessa kehittyvät. Suomella on nyt mahdollisuus toimia esimerkkinä ja edelläkävijänä myös maailmanlaajuisesti, kuten joillakin edellä mainituilla osa-alueilla jo tehdään. Myös viennissä voisimme käyttää kilpailuvalttina tätä edelläkävijyyttä – kuten myös vetonaulana vastuullisen matkailun yhteydessä. Viimeksi reilu viikko sitten järjestetyssä ravintolapäivässä olin pettynyt, kun Helsingin suosituimmat paikat olivat vallanneet lähinnä aasialaiset kokit ja ravintolat, yhtään niiden ruokia tai kulttuureja väheksymättä. Meillä suomalaisillakin olisi vain ruoka-asioissa niin paljon annettavaa. Toivottavasti seuraavassa ravintolapäivässä voin tehdä jo enemmän myös selkeämmin suomalaisia, vastuullisia ruokavalintoja! 

Helena Moring
CSR Specialist (M.Sc.Tech)
Crnet Oy

perjantai 23. toukokuuta 2014

Kaikkea ei tarvitse hankkia uutena

Monet kaupan alan toimijat ovat olleet jo pitkään helisemässä talouden taantumassa. Poikkeuksena voidaan nostaa kirpputorit, joille talouden tilanne voidaan nähdä jopa kilpailuetuna. Toisen hyöty on toisen tappio - niinhän se usein menee. Pelkästään vallitsevan taantuman kunniaksi ei kuitenkaan kannatta kirpputorien kasvavaa suosiota laittaa. Ihmisten asenteet kierrätyksen suhteen ovat myös muuttuneet; sellainen tavara joka olisi aikaisemmin joutanut kaatopaikalle, lahjoitetaan tai myydään nykyään eteenpäin. Myös kirpputorien maine on selvästi noussut viime vuosina, eikä käytettyyn vaatteeseen pukeutumista enää oudoksuta, vaan kirpputorilöydöistä kerrotaan kovaan ääneen jopa suosituimmissa muotiblogeissakin.

Erilaisia kirpputoritapahtumia järjestetään paljon ja ne ovat ainakin pääkaupunkiseudulla hyvin suosittuja. Milloin Kattilahallissa, milloin Tavastialla, tulijoita riittää kadulle jonoksi asti. Huomenna on vuorossa taas Siivouspäivä: kaksi kertaa vuodessa järjestettävä kierrätystapahtuma, jolloin kuka tahansa voi pystyttää oman kirpputoripisteensä pihalleen, puistoon yms. Myös käytetyn tavaran myynti verkossa on lisääntynyt. Tori.fin ja huuto.netin tyyppisten sivustojen lisäksi tänä päivänä ovat suosittuja myös erilaiset facebook- ja blogikirpputorit. (Saipa Siivouspäiväkin alkunsa sosiaalisessa mediassa.) Lähipiirissäni olen usein kuullut kehuttavan erityisesti pienten lasten vaatteisiin keskittyviä facebook-kirpputoreja, sekä hääkirpputori-sivustoja, sillä näiltä foorumeilta ostetut tuotteet vastaavat lähes aina kaupasta saatavaa. 

Suomessa ajautuu kaatopaikalle vuosittain noin 90 000 tonnia tekstiilijätettä, mikä tarkoittaa 17 kiloa henkilöä kohden (YLE). Määrä on hurja. Arvioiden mukaan tekstiilijätteestä uudelleenkäyttöön ohjautuu 30 % ja kierrätykseen 14 % (SYKE). Vaikka suomalaisten kierrätysasenteissa näkeekin positiivista muutosta, on edelleen monille luontevin tapa hankkiutua turhasta tavarasta eroon heittämällä se roskikseen. 

Positiivista on, että tekstiili- ja vaatetusalalla toimii jo useita innovatiivisia, tekstiilijätettä hyödyntäviä yrityksiä. Positiivisempaa vielä on se, että tekstiili- ja vaatetusteollisuus itse palkitsi vuoden suomalaisena muotitekona tällaisen yrityksen. Pure Waste Textiles prosessoi tekstiilijätteen raaka-aineen takaisin kuitumuotoon. Kierrätetty kuitu sitten kehrätään langoiksi ja edelleen vaatteeksi. (YLE)

Ihmisten tulisi mielestäni kiinnittää myös suurempaa huomiota tekstiilien huoltoon. Monilla valinnoilla vaatteet pysyvät käyttökelpoisena pidempään. Itse nostaisin suurimpana ongelmana vaatteiden "liikapesemisen" ja liiallisen huuhteluaineen käytön. Esimerkiksi tiettyjen urheilutekstiilien kohdalla huuhteluaine voi todella vahingoittaa vaatetta. Tällä viikolla farkkujätti Levi Straussin toimitusjohtaja Chip Bergh kommentoi mediaan, että farkkujen pesua tulisi ehdottomasti välttää. Itse hän pesee farkkunsa vain kerran vuodessa. Vaihtoehtona farkkujen pesulle hän on aiemmin ehdottanut pakastamista; farkkujen pakastaminen kerran kuussa auttaa pitämään farkuista hajun loitolla. Tämä temppu on itseltäni vielä toistaiseksi koittamatta.


Minttu Aalto
Projektipäällikkö, M. Sc. (Econ.)
CRnet Oy



perjantai 9. toukokuuta 2014

Äitienpäivä

Tulevana sunnuntaina moni muistaa ajatuksin, kukkasin, kynttilöin, lahjoin tai läsnäolollaan äitiä. Suomessa äitienpäivää on juhlittu jo lähes sata vuotta ja juhlapäivänä äitejä muistetaan myös tasavallan presidentin toimesta ansiomerkein. Ja mikäpä siinä muistaessa, onhan Suomi maailman paras maa olla äiti. Näin sanoo Pelastakaa lapset –järjestön tuore, kuluneella viikolla julkaistu raportti. Raportissa tarkasteltiin maittain äitiys- ja lapsikuolleisuutta, koulutusaikaa, talouden tilaa ja naisten osuutta parlamentissa, ja vaikkei Suomi pokannut kultamitalia yhdestäkään sarjasta, oli tasainen pistesijoitus joka sarjassa voiton takeena. Saharan eteläpuoliset valtiot, Somalia ja Kongo etunenässä, löytyvät listan häntäpäästä.

Valtiovalta on muistanut jo äideiksi tulleiden lisäksi myös äideiksi aikovia. Matti Vanhanen kehotti pääministerikaudellaan suomalaisia lapsentekoon ja Sauli Niinistö säesti Vanhasen sanomaa pari vuotta takaperin. Nyt kuitenkin tukipolitiikan muuttuessa ja leikkurin laulaessa lapsilisien vähennyksistä, on valtiovallan viesti muuttunut mollivoittoiseksi. Lisäksi epävarmat työpaikat, pitkät opiskeluajat ja toimeentulon pelko saavat monet lykkäämään lapsentekoa. Mikäli verkossa kiertävä huhu ”lapsilisäleikkauksen vaihtoehtona oli tupakkaveron nosto” pitää paikkansa, voidaan puhua aikamoisesta päättäjien suunnasta tulevasta pyllistyksestä kannustimen sijaan.

Kannustamista maassamme kyllä kaivattaisiinkin, ihan naisten kesken. Eurovaalien ollessa ajankohtainen teema myöskin, pohtii europarlamentaarikko Riikka Pakarinen haastattelussaan (MeNaiset 34/2013) äitien asemaa ­ – toisten äitien keskellä. Pakarinen on huomannut naisten välillä kovaa arvostelua kasvatusasioissa. Kasvatuksen lisäksi naisten välinen selkäänpuukotus ja kadehtiminen eivät rajoitus pelkästään äitiyteen, vaan seuraavat monesti myös työpaikoille. Kuulostaako kenellekään äidille tai naiselle tutulta?

Kuinka maamme äidit ja naiset saataisiin sitten suuntaamaan kaikki se mahdolliseen kadehtimiseen käytetty energia lasten hyväksi? Mistä naisten välinen kateus ja kyräily maassamme kumpuaa? Onko äitiydestä ja elämästä tullut suorittamista, jonka alla uuvutaan, mutta jonka nimissä tavoitellaan silti kaikkivoipaisuuden viittaa hartioille? Tapahtuuko samaa niin sanotussa miesten maailmassa?

Ihmisen kohtaaminen ihmisenä ja hyväntahtoinen, vilpitön ja kunnioittava välittäminen ja huomioiminen lienevät lääke tähän vaivaan. Kuulostaa helpolta, tiivistetyltä ja varmaankin kliseiseltä. Mutta silti, kokeillaanko?

Kirsi Seppänen
Project Manager M.Sc. (Tech)

Crnet Oy

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Manifesti suomalaisen työn puolesta


Vapun juuret työväen juhlana ulottuvat USA:han, 1880-luvulle, jolloin mielenosoituksissa vaadittiin työläisille kahdeksan tunnin työpäivää. Vappua on vietetty yleisesti kevään juhlana eri puolilla maailmaa, mutta Suomessakin se on ollut perinteisesti myös työväen juhla. Paitsi työväki, myös ylioppilaat ovat ottaneet vapun omakseen. Vuodesta 1979 lähtien vappu on ollut Suomessa virallinen liputuspäivä, jolle on annettu nimi suomalaisen työn päivä.

Tänä päivänä suomalainen työ on murroksessa. Lama-aika on pakottanut yritykset säästökuureille, ja yt-neuvottelut ovat arkea monissa organisaatioissa. Ikärakenne muuttuu, ja huoli työväestön ikääntymisestä kasvaa. Kehittyvät maat valtaavat bisnestä, ja suomalaisten työpaikkojen puolesta pelätään. Lisäksi teknologia valloittaa tehtäviä, jotka perinteisesti ovat olleet ihmisten heiniä. Onkin syytä pohtia, mihin suomalainen työ on menossa, ja mitä voisimme sen eteen tehdä.

Erityisen huolestuttavaa luettavaa tänä keväänä ovat olleet uutiset nuorisotyöttömyyden kasvusta. Suomessa varsinkin akateemisesti koulutettujen nuorten työttömyys on noussut kohisten, eikä tilanne yleiselläkään tasolla hyvältä näytä. Vaikka vielä ollaan kaukana katastrofista, joka esimerkiksi Espanjassa on vallalla, on syytä tarttua toimeen ennen kuin joudumme itse samaan pisteeseen.

Planin Suomen nuorten Mitä? -verkosto järjesti viime viikonloppuna Helsingissä EU:n takapihalla –tapahtuman, jonka pääteemana oli globaali nuorisotyöttömyys. Taidokkaasti suunniteltu ja toteutettu installaatio perehdytti kävijän aiheeseen, ja esitteli EU:n mahdollisuuksia vaikuttaa erityisesti kehitysmaiden nuorisotyöttömyyteen. Kastelemalla ja leikkaamalla kuusentaimia havainnollistettiin eri tekijöiden riippuvuuksia toisistaan.

EU:lla on suuri valta niin kehitysmaiden kuin oman alueensa työllisyyden parantamisessa. Politiikalla voidaan vaikuttaa asioihin, mutta kotimaassa paine nojaa kuitenkin yrityksiin. Harjoittelupaikat nuorille ja opiskelijoille, osatyöpaikat osatyökykyisille tai vaikkapa vanhuksille sekä esimerkiksi pienten yritysten yhteistyöntekijät ovat mahdollisuuksia, joita voitaisiin yrityksissä hyödyntää huomattavasti nykyistä enemmän. Näin voitaisiin tarjota yhä useammalle ihmiselle toimeentuloa, mielekästä tekemistä ja hyödyllistä kokemusta – ja mikä parasta, yrityksille kallisarvoista työtä.

YT-neuvotteluiden ja irtisanomisten sumassa usein unohtuu, että työttömien määrän lisääntyminen ei ainakaan nosta Suomen taloutta nousuun – päinvastoin. Suokaamme siis suomalaisen työn päivänä ajatus sille, miten voisimme kukin tahoillamme edistää suomalaisten työllistymistä, koski se sitten nuoria tai vanhoja, akateemisia tai duunareita, teollisuutta tai palveluja taikka naisia tai miehiä. Taloudellinen hyvinvointi on kollektiivinen käsite, eikä sitä kohenneta vain muutaman menestyvän yrityksen voimin. Mukaan tarvitaan koko elinkeinoelämä, politiikka ja kansa, vetämään köyttä yhteen suuntaan, ei toisiaan vastaan.


Helena Moring
CSR Specialist (M.Sc.Tech)
Crnet Oy

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Somen avulla vastuullisempia tuotantoketjuja

FIBS ry:n teettämän yritysvastuututkimuksen (2014) tulosten mukaan asiakkaiden merkitys yritysten vastuullisuuden vauhdittajina on kasvanut edellisestä vuodesta. Yhtenä syynä asiakkaiden merkityksen kasvuun on varmasti koko ajan kasvava sosiaalisen median rooli yritysten liiketoiminnassa. Yritysten on oltava aktiivisia somessa, ja niiden tulee olla valmiita vastaanottamaan asiakkaidensa palautetta myös sitä kautta, ja niiden on  myös osattava reagoida niihin tarpeeksi nopeasti.

Torstaina 24.4. tuli kuluneeksi tasan vuosi Plaza Ranan tehdasrakennuksen romahtamisesta Bangladeshissa. Tuossa onnettomuudessa menehtyi 1133 ihmistä. Rakennus oli saanut rakennusluvan kuuden kerroksen korkuiselle tehdasrakennukselle. Romahtaessaan tehdas oli yhdeksänkerroksinen. Lupaa lisäkerroksille ei ollut koskaan myönnetty. Vaateteollisuus on varmasti yksi eniten mediassa esiin nousevista toimialoista, kun puhutaan vastuullisuusuutisoinnista. Uutiset pyörivät useimmiten epäinhimillisten työolosuhteiden, lapsityön tai pakotetun työn, vaarallisten kemikaalien ja tekstiiliylijäämien ympärillä. Näistä uutisoinneista huolimatta ruotsalainen vaatealan jätti palkittiin tänä vuonna jo neljättä kertaa maailman eettisimpänä yrityksenä (Talouselämä).

Traagisen onnettomuuden vuosipäivänä vietettiin FashionRevolution-päivää, josta Suomessa puhutaan Vaatevallankumouksena. Päivän päätavoitteena on muuttaa vaateteollisuutta niin, ettei Plaza Ranan kaltaisia katastrofeja enää ikinä tapahtuisi. Tavoitteena on näyttää vaateteollisuudelle, että kuluttajat haluavat vaatteita, jotka on tehty reiluissa oloissa ja joista työntekijä on saanut elämiseen riittävää palkkaa. Lisäksi tällä päivällä halutaan näyttää teollisuudelle, että kuluttajia todella kiinnostaa missä, miten ja kuka heidän vaatteensa on tehnyt. Päivää vietettiin yli 50 maassa.

Ruokaostoksilla moni kuluttaja on jo tänä päivänä kiinnostunut tuotteen alkuperästä, ja tuotteiden pakkausmerkinnät auttavat sen selvittämisessä. Vaatekaupoissa tilanne ei sen sijaan ole vielä yhtä vaivatonta. Erään tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat kuitenkin lisääntyvästi kiinnostuneita tuotteiden alkuperästä; suomalaisista joka kolmas asettaa ostoksilleen vähintäänkin melko tiukat eettiset ja ekologiset ehdot. (YLE) Samanaikaisesti 61 % vaatemerkeistä ei osaa sanoa, missä heidän vaatteensa tehdään (Australian Fashion Report). 75 % vaatemerkeistä ei tiedä millaisissa oloissa kankaat tehdään ja 93 % ei tiedä käyttämiensä kangasmateriaalin alkuperää.

Mitä Vaatevallankumouksessa sitten tapahtui? Kuluttajia kehotettiin päivän aikana kuvaamaan itsensä vaatteet nurinpäin puettuina, siten että vaatteen tietolappunen valmistusmaineen näkyy kuvassa. Kuva tuli sitten jakaa sosiaalisessa mediassa kysymyksen kera: Kuka on tehnyt vaatteeni?. Tarkoituksena oli myös merkitä kuvaan se brändi/merkki, jonka vaatetta piti yllään kyseisessä kuvassa. Näin kysymykset menivät perille yritysten omien some-kanavien kautta. Toivottavasti ne yritykset, joiden tuotantoketjut kestävät päivänvaloa ja jotka tekevät aktiivisesti työtä vastuullisemman vaateteollisuuden puolesta, osasivat käyttää eilisen päivän hyödykseen. Ja toivottavasti ne toiset yritykset tunsivat kuluttajien suunnalta tulevan painostuksen.

Mielenkiintoista nähdä, onko Vaatevallankumouksella jotain näkyvää – pientä tai jopa vähän suurempaa – vaikutusta vaateteollisuuteen.

Minttu Aalto
Projektipäällikkö, M. Sc. (Econ.)
CRnet Oy


torstai 17. huhtikuuta 2014

Kestääkö kestävä johtajuus?

Johtaminen ja johtajuus – olipa kyseessä yritys tai julkishallinnon organisaatio – on vaikea laji. Hyvä johtaja on tasapuolinen esimies ja huomioi kaikki organisaatioon kuuluvat henkilöt. Johtaja kuuntelee ja häntä kuunnellaan. Johtaja on sanalla sanoen superhenkilö. Mutta kuten kaikki tiedämme superhenkilöitä ei ole olemassa.

Johtajuus on taitolaji: miten ratkaistaan erilaiset ongelmatilanteet siten, että päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tai aiheutetaan mahdollisimman vähän vahinkoa. Ja vielä kun liitetään eteen adjektiivi kestävä, niin ollaankin jo alueella, jossa pitäisi osata ennakoida – ei ennustaa - tulevaisuuden globaaleja trendejä. Lisäksi pitäisi vielä osata valita trendi, josta tulee valtavirtaa unohtamatta kuitenkaan liiketoiminnalle tärkeitä marginaalialueita.

Nykyisessä tietotulvassa eli infoähkyssä kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkia johtamiseen kuuluvia osa-alueita. Nyt katseet kääntyvät johtoryhmään, joka on siis se joukko, jonka kanssa johtaja sparraa ja arvioi toiminnan tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita. Kun omassa porukassa – mielellään erilaisten persoonien kesken - mietitään ja arvioidaan liiketoiminnan vaihtoehtoisia toimintamalleja, lopputulos on todennäköisesti hyvä, voi olla jopa erinomainen.  Ensimmäinen kestävän johtajuuden teesi on siis johtajan oma ’dream team’ – osaava, innovatiivinen ja rohkea nykyajassa kiinni oleva ryhmä.

Kun liiketoiminnan suunta on selvä, sen jälkeen pitää varmistaa, että operatiiviset toimenpiteet seuraavat näitä linjauksia. Nyt kestävyydelle tulee huomattavasti enemmän haasteita: kuinka yrityksen (tai organisaation) keskeiset tavoitteet saadaan toteutettua taloudessa sekä laatu-, ympäristö- ja henkilöstöasioissa. Jos yksi näistä tukipilareista alkaa horjua eikä korjausliikkeitä tehdä riittävän pian, lopputulos on pienempi tai suurempi katastrofi.  Tai tuloksena on todellinen hätätilanne.

Jos johtaja näistä kahdesta haasteesta selviää, hän on jo voiton puolella. On vielä kolmaskin edellytys kestävälle johtajuudelle eli pitää pysyä ajassa mukana, tehdä uusia linjauksia, mutta kestävän kehityksen periaatteiden mukaan: jotain pitäisi jäädä myös seuraaville sukupolville.

Globaalisti kestävän kehityksen haavoittuvin osuus tänä päivänä ympäristöasiat. Jos me tuhoamme oman elinympäristömme, ei kestävällä talouspolitiikalla tai oikeudenmukaisella henkilöstöpolitiikalla ole mitään merkitystä silloin, kun ei ole enää puhdasta vettä ja puhdasta maaperää ruoan tuotantoon.  Ympäristöasioiden osalta globaalisti ’kello alkaa olla viittä vaille kaksitoista’.
 

Case Talvivaara – esimerkki siitä kuinka ympäristöasiat ottivat pääosan johtamisessa

Talvivaaran kaivostoiminta aloitettiin lähes 10 vuotta sitten Kainuussa suurin toivein: työtä ja hyvinvointia suomalaiselle rakennemuutosalueelle.  Liiketoiminnan alku meni perinteisen kaavan mukaan - paitsi että rahoitusta projektin alkuvaiheessa löytyi suurilta ja pieniltä sijoittajilta. Talousasiat rullasivat. Henkilöstöä eri tehtäviin löytyi helposti. Oli alkamassa Kainuun teollisuuden uusi elämä. Paikalliset ympäristöviranomaiset valvoivat kaivosteollisuuden haastavia ympäristöasioita. Business rullasi.

Sitten tuli syksy 2010 ja ensimmäiset kaivostoimintaan liittyvät vesiongelmat eli ympäristöasiat sakkasivat niin pahasti, että Talvivaara oli muutaman päivän pääuutisena kaikissa medioissa.  Tilanne saatiin jollakin tavalla hallintaan – ja business porskutti. Pieni epäilys jäi kuitenkin jäljelle: ovatko ympäristöasiat hallinnassa. Ja sitten tuli marraskuu 2012, jolloin ympäristöasiat alkoivat jo kaataa koko liiketoimintaa.

Sattumat ja tapahtumat seurasivat toisiaan, ja ulkopuolisesta näytti siltä, että tilanne ei ole kenenkään hallinnassa.  Onneksi pato saatiin kasattua ja ympäristökatastrofi vältettiin. Mutta sen jälkeen yritys on ollut taukoamatta mediassa - vain ja ainoastaan negatiivisessa valossa. Ympäristöongelmia seurasivat taloudelliset ongelmat ja sitten osaavat henkilöt lähtivät vähitellen muualle töihin.

Paljon on toistaiseksi melko puhdasta vettä virrannut Kainuun seudun puroissa. Mutta riskit eivät ole pienentyneet saati sitten poistuneet. Tämä lyhyt yhteenveto vain osoittaa sen, että liiketoiminta, jolla olisi vielä 40-50 hyvää vuotta jäljellä (bioliuotusprosessi toimii ja esiintymä on globaalistikin suuri) lähes loppui ympäristöasioiden ongelmiin. Eli yksi tukijalka petti totaalisesti.  Ja pienet korjausliikkeet eivät enää auttaneet. Jäämme odottamaan suuria korjausliikkeitä (aika tosin alkaa olla lopussa), sillä ilman niitä business pitää lopettaa.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Karjalasta kajahtaa – korvaan


Lappeenranta pääsi mukaan WWF:n kansainvälisen Earth Hour City Challenge -kilpailun finaaliin ainoana Suomessa kuluneena keväänä. Kilpailuun osallistui 160 kaupunkia yli kymmenestä eri maasta ja lopputulos oli Kaakkois-Suomen kaupungille varsin hyvä, 14. Kilpailussa painotettiin kaupunkien toimia ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Kaupungissa onkin varsin hedelmällinen maaperä ilmastonmuutoksen torjuntaa vastaan, sillä paikallinen yliopisto toimii Suomen monipuolisimpana yliopistotason energia-alan tutkijana ja kouluttajana.

Tämäntyyppiset menestystarinat eivät synny tyhjästä. Usein takana on suunnitelmallinen vuosien työ, johon kuuluu päätöksentekoa, sitoutumista, kärsivällisyyttä ja toimeen tarttumista.

Nautiskelun keskellä kannattaa suoda pieni vilkaisu myös tulevaisuuteen, sillä yhden totuuden mukaan kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Kuinka siis siirtää kestävän kehityksen soihtua seuraaville sukupolville nyt, kun kaupunki polskii julkisuudessa varsin positiivisessa valossa? Epäilemättä yksi reitti on tehdä se koululaitoksen kautta. Mikäli opettajiin istuttaisi tietoa kestävästä kehityksestä, voisi tieto yltää myös oppilaisiin asti.

Sen vuoksi onkin ollut suuri yllätys, kuinka toisen asteen ammatillisten aineiden opettajien kestävän kehityksen täydennyskoulutukseen on vihreässä ja vehreässä Lappeenrannassa suhtauduttu, sillä onhan kestävän kehityksen edistäminen yksi Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän strategioista.

Kestävän kehityksen täydennyskoulutuksessa opetushallitus kustantaa toisen asteen ammatillisten aineiden opettajille maksuttoman opetuksen, jossa kotimaiset huippuluennoitsijat ja kouluttajat saapuvat paikan päälle viitenä opetuskertana – tarvittaessa jopa lauantaisin. Tehtävät tehtyään ja kurssille osallistuttuaan osallistuja kuittaa itselleen opintopisteet. Kurssi on saanut kiitettävää palautetta muiden paikkakuntien kurssilaisilta ja innokkaita osallistujilta, eli opettajia on tässä maassa riittänyt. 

Kuinkas kävikään Lappeenrannassa. Kurssista kertovat sähköpostit saivat lappeenrantalaisopettajilta lähes täystyrmäyksen. Niiden vastaanottaminen torjuttiin opetusta häiritsevänä. Kurssin markkinointi oppilaitokselle tuli opettajien pyynnöstä lopettaa. Puhelut, viestit, sähköpostit ja yhteydenottopyynnöt oppilaitoksen kestävän kehityksen yhteyshenkilölle kuitattiin täydellisellä hiljaisuudella.

Vastaanotto kauniissa kotikaupungissani on ollut ainoa laatuaan Suomessa. Torjunnan syitä voi vain arvailla ja ihmetellä. Uskon, että kestävän kehityksen tietoperusteinen ja viimeisimpiin tutkimuksiin perustuva opetus yrityscaseineen ei varmasti heikentäisi paikallisen ammattiopiston tietotaitoa. Koulutus voisi lisäksi tuoda uusia työkaluja opetukseen ja ajatteluun ilman että se veisi mitään pois oppilaitoksen omalta kestävän kehityksen toiminnalta. Yhteistyön voimaa, avoimuutta ja kestävää kevättä kaakkoiseenkiin Suomeen toivottaa

Kirsi Seppänen
Project Manager M.Sc. (Tech)
Crnet Oy
 




perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tunti maapallolle ei riitä enää kuluttajalle


Viime lauantaina 29.3. vietettiin WWF:n alullepanemaa maailman suurinta ilmastotapahtumaa, Earth houria. Osallistumalla tempaukseen sammuttamalla kiinteistöjen valot tunnin ajaksi saattoi tuoda esiin huolensa ilmastonmuutoksesta ja osoittaa toimivansa ilmastoasioiden puolesta. Yksin pääkaupunkiseudulla yli 200 virallista organisaatiota ilmoittautui mukaan tapahtumaan, ja kaupunkien valot pimenivät myös monissa kodeissa. (WWF) 

Earth Hour on hieno tapahtuma ja julistaa tärkeää sanomaa. Asian merkityksellisyydestä kertoo se, että vuosi vuodelta yhä useampi taho on mukana tapahtumassa. On rohkaisevaa nähdä, että yritykset haluavat toimillaan vaikuttaa tulevaisuuteemme. Lisäksi kuluttajat näkevät samalla, mitkä toimijat haluavat tuoda esille vihreää imagoaan ja toimia hyvän asian puolesta. Vai onkohan kyseessä sittenkin pelkkä mainostemppu? Valot on helppo sammuttaa lauantai-iltana toimistolta, kun valtaosa ihmisistä ei edes ole työpaikoillaan.

Viherpesu ei ole enää lähivuosina ollut esillä mediassa samalla tavalla kuin aiemmin. Silti yrityksissä varmasti harjoitetaan edelleen asioiden kaunistelua, kertomatta jättämistä ja ”hyvän omantunnon ostamista”. Joissakin yrityksissä ympäristömyönteinen ajattelutapa on jo sisäänrakennettu ominaisuus, mutta toisissa asiaan keskitytään vain pakon sanelemana ja maineen kartuttamiseksi. 

B2B-markkinoilla toimijoiden on helpompi tarkistaa toistensa taustat ja vaatia vastapuolelta esimerkiksi aktiivisia ympäristötoimia. Sen sijaan kuluttajamarkkinoilla myyjä ja ostaja ovat kovin eriarvoisessa asemassa. Kuluttaja on sen tiedon varassa, mitä yritys itse, viranomaiset tai muut kuluttajat yrityksestä tai sen tuotteista kertovat. Tämän vuoksi yritysten läpinäkyvyys onkin nyt muodissa. Yhä useampi toimija raportoi taloudellisten indikaattorien lisäksi myös vastuullisuudestaan pitääkseen asiakaskunnan tyytyväisenä.

Kuluttaja on nykypäivänä kriittinen, ja positiivista huomiota ei niin vain ostetakaan. Esimerkiksi yritys, joka osallistui Earth Houriin, ei pelkästään tällä toimella saa kuluttajaa ajattelemaan positiivisesti itsestään. Vastuullisen, vihreän imagon luominen on pitkä prosessi, joka vaatii avoimuutta ja rehellisyyttä. Virheistään on opittava, niistä on kerrottava ja maineen eteen on tehtävä töitä.


Aivan pienistäkin asioista voi kuluttajalta kuluttajalle kulkevassa viestinnässä muodostua suuria tekijöitä, jotka romahduttavat yrityksen maineen. Otetaan vaikkapa esimerkiksi Stockmannin ilmapallocase, jossa myyjän lapselta takavarikoima ilmapallo aiheutti sosiaalisessa mediassa valtavan kohun, kun yritys itse reagoi tapaukseen ristiriitaisesti. Yritysten tulisikin hoitaa kaikki vastuullisuusasiansa yhtenäisesti ja organisoidusti – niin että esimerkiksi Earth Houriin osallistuminen tukee yrityksen muuta ympäristöviestintää, joka tukee varsinaisia ympäristötoimia, jotka tukevat yrityksen ydintoimintaa. Vain tällä tavoin yritys voi luoda eheän imagon, joka on uskottava ja todenmukainen – ja eri osa-alueet tulevat hoidetuksi järkevällä, parhaalla mahdollisella tavalla.


Helena Moring
CSR Specialist (M.Sc.Tech)
Crnet Oy

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Yritysten IT-järjestelmien tietoturvataso – Mihin asioihin toimiva tietoturva perustuu?

Saamme jatkuvasti lukea ja kuulla erilaisista yrityksiä uhanneista ja kohdanneista tietototurvariskeistä, joissa on yritetty tai onnistuttu murtautumaan yrityksien IT –järjestelmiin hyödyntämällä jotakin tiedossa olevaa tietoturvaheikkoutta. Pelkästään YLE Uutisten verkkosivuilla on viime aikoina aiheesta uutisoitu esim. seuraavat tietoturvauutiset: Suomalaisilla suuryrityksillä vakaviapuutteita tietoturvassa, Tietoverkkorikoksetlisääntyvät yhä, Tietomurtoja jo yli 100 000 vuodessa.

Lähestulkoon kaikki PK-sektorin yritykset ovat nykyään tietoisia tietoturvauhkien olemassaolosta ja ovat jollain tavalla sijoittaneet varoja ja resursseja IT-järjestelmiensä tietoturvan kehittämiseen ja toteuttamiseen. Suojautuminen tietomurroilta on noussut yhdeksi yritysjohdon keskeiseksi asiaksi, joka pitää ottaa huomioon liiketoiminnan jatkuvuuden ja yrityksen maineen turvaamisen kannalta, sillä tietomurto voi pahimmillaan johtaa sellaisiin seurauksiin, joista yritys ei pysty toipumaan. 

Mistä siis voi johtua, että toiset yritykset ovat parempia suojautumaan tietoturvauhilta? Onko kyse rahasta, resursseista, osaamisesta, yrityksen johdon toiminnasta, teknologiasta, tuurista vai mistä? Tähän kysymykseen ei varmasti löydy yhtä ainoaa tai oikeaa vastausta, vaan asiaa voi lähestyä monelta suunnalta. Luonnollisesti asiaan vaikuttavat edellä mainitut seikat, mutta mikään näistä ei yksinään tai edes yhdessä anna mielestäni vastausta kysymykseen. 

Vastausta pitää hakea yrityksen kyvyistä ja käytännöistä, joilla yritys yleensä määrittää nykyisen ja tulevan markkina-asemansa yrittämällä kilpailijoitaan paremmin ymmärtää markkinoidensa ja kohderyhmiensä trendit ja tarpeet. Näitä asioita voi parhaiten selvittää 1) kysymällä markkinoilta oikeat kysymykset, jotta saadaan oikeaa tietoa, sekä 2) tekemällä asiat oikein eikä pelkästään hyvin, jotta saavutetaan asetetut päämäärät.

Samaa kysymysasetelmaa voi käyttää, kun mietitään ja rakennetaan toimivaa IT-järjestelmien tietoturvaa, joka osaa suojata yritystä tietoturvariskeiltä ja vahingoilta.  Tietoturvan kehittämisen yhteydessä perusedellytys on se, että yrityksellä on tahtotila hoitaa asiat kuntoon, ja että yrityksen johto on sitoutunut siihen.  Kun tätä tahtotilaa jalkautetaan, edellä mainittua mallia voidaan soveltaa seuraavasti.

1) Oikeat kysymykset, jotta saadaan oikeaa tietoa toimenpiteitä varten:
·         mitkä ovat yrityksen riskit?
·         mitkä ovat yrityksen merkittävimmät riskit ja niiden seuraukset?
·         mikä on kustannustehokkain tapa pienentää/ poistaa riskit?

2) Tekemällä asiat oikein eikä pelkästään hyvin, jotta saavutetaan asetetut päämäärät. Tietoturvassa on kyse riskien kartoittamisesta ja hallinnasta (ymmärtämisestä). Riskin määrittämiseen ja laskemiseen on olemassa yleiskaava riski = uhka x haavoittuvuus.

Katsomalla kaavaa näkee, että riskiä voi pienentää pienentämällä uhkaa, haavoittuvuutta tai molempia. Selvä asia, mutta miten hyvin yritys voi vaikuttaa uhkiin ja haavoittuvuuksiin?  Käytännössä yritys ei pysty hallitsemaan uhkia, mutta sen sijaan se pystyy hallitsemaan haavoittuvuuttaan rakentamalla mekanismeja ja käytäntöjä, joilla omaa haavoittuvuutta pienennetään. Näin ollen yritykset käytännössä pienentävät riskiään pienentämällä haavoittuvuuttaan. 

Tässä astuu kuvaan kysymys: tehdäänkö nämä asiat hyvin vai tehdäänkö asiat oikein? Kysymyksen takana on laatu vai määrä -asetelma (määrä ei korvaa laatua), eli keskitytäänkö toiminnan kannalta olennaisten haavoittuvuuksien poistamiseen vai kaikkien haavoittuvuuksien poistamiseen riippumatta niiden vakavuudesta. Ensimmäisessä vaihtoehdossa tehdään mielestäni asiat oikein, toisessa vaihtoehdossa vain hyvin. Oikeassa vaihtoehdossa luodaan puitteet tietoturvalle, joka todella suojaa yrityksen toimintaa, kun taas toisessa vaihtoehdossa ollaan puolitiessä - ei niin suojattuja.

Yrityksen riskienhallintastrategia on siis merkittävässä asemassa yrityksen toimivan tietoturvan rakentamisessa – keskitytäänkö yrityksen olennaisimpiin haavoittuvuuksiin vai kaikkiin haavoittuvuuksiin riippumatta niiden vakavuudesta. Ainoastaan ymmärtämällä, mitkä ovat yrityksen olennaiset haavoittuvuudet, voidaan valita oikeat toimenpiteet, joilla voidaan pienentää yrityksen riskiä joutua tietoturvavahingon kohteeksi. Kysytään oikeat kysymykset ja tehdään asiat oikein.

Kirjoittaja on Jörgen Jansson (KTM), Cybricon Oy:n toimitusjohtaja sekä perustaja. Cybricon Oy on yritys, joka auttaa yrityksiä löytämään oikeat asiat tietoturvansa parantamiseksi.